Milano - Rimini - San Marino 3.-6.12.2011

Pääkohteena oli San Marinon komeiden maisemien bongaus.

Tämä reissu oli jatkoa siitä mihin viimeksi jäätiin teemalla Pienet maat, isot Oluet. San Marino oli Euroopan kääpiövaltioista vielä bongaamatta joten itsenäisyyspäivän ansiosta pidentyvän viikonlopun matkakohde oli näin päätetty. Mutta miten sinne helpoimmin ja halvimmin pääsisi, se olikin isompi ongelma. Tallinasta lento Milanoon ja junalla jatko Riminiin josta bussilla päiväreissu San Marinoon, muuten OK, mutta lyhyttä reissua lyhentäisi aivan liikaa pelkkä siirtyminen Helsinki-Tallinna-Helsinki. Niinpä otimme sitten (liian) kalliin mutta suoran Finnairin lennon Helsingistä Milanoon. Junaliput Milano-Rimini-Milano ostin jo netistä ennen matkaa.

Lauantaina lähdimme kukonlaulun aikaan lentoasemalle ja aikataulussa saavuimme Milanoon. Perillä sää oli samanlainen kuin Helsingissä: harmaa ja kylmä. Lämpötila oli sentään noin +5 eli 2 astetta korkeampi kuin Helsingissä. Ennättäisimme pikaisesti ennen junan lähtöä lounaalle tuttuun intialaiseen ravintolaan, Himalayaan Viale Pasubiolle. Ilman kunnollisia karttoja emme löytäneet tuttua reittiämme, joten intialainen lounas vaihtui pizzaan.

Aluksi sumuisen harmaaseen Milanoon toi väriä vain komea ruska, toki Keskusrautatieasema on komea säässä kuin säässä.

Hätäisesti valitussa pizzeriassa ruokajuomavalikoima ei kovin laaja ollut, kuten ei tämäntapaisissa ravintoloissa yleensäkään. Mutta janoisena ja nälkäisenä uppoaa ruoan kanssa niin italialainen bulkki kuin myös pitkästä aikaa tanskalainen Ceres, jota viimeksi olin maistanut Kööpenhaminassa vuonna 2000.

Ceres Ale 7,9 %
Maltainen, hieman makea, ei kovin humalainen ja vahva alkoholin maku dominoi liikaa . 1,7/4

Näin pääsimme kylläisinä Trenitalian junamatkalle, kolme ja puoli tuntia kestää Riminiin. Kauniiden maisemien ja mm. Parman sekä Bolognan kautta saavuimme Riminiin, jossa sää oli samanlainen kuin se olluit matkalle lähdettäessä niin Helsingissä kuin Milanossakin. Yllättävää, että sumu ulottui näin kauas merelle asti. Vilkas rantaturistikaupunki oli autio, monet liikkeet olivat kiinni ja joitakin ihmisiä paksuissa toppatakeissa sentään näkyi.

Sunnuntaiaamu valkeni sumuisena, lämpötila sentään oli vielä plussan puolella - juuri sumun ansiosta. Paikallisbussit San Marinoon lähtevät aivan juna-asemaa vastapäätä. Aikatuluista tietämättöminä meille sattuikin hyvä tuuri: bussi oli juuri lähdössä - seuraava lähtisi viikonloppuaikatauluilla puolentoista tunnin kuluttua. San Marinon pääkaupunkiin San Marinoon matka kesti 45 minuuttia. Sää alkoi jo parantua, sumu hälveni ja ajoittain pilvipeitteeseenkin syntyi aukkoja. Pääteasema oli Monte Titanon mäellä noin 700 metrin korkeudessa merenpinnasta. Ylhäältä katsottuna maisemat olivat kauniita, laaksot vielä sumussa tai sumupilvessä mutta niiden yläpuolella paistoi ajoittain aurinko.

Titanon vuorella auringon hetken salliessa nautimme maisemista erään laella olevan ravintolan terassilla. Päätimme suurentaa nautintoa tilaamalla oluet, jolloin silmäni harhaili listalla ulkomaalaisten herkkujen ohella sanmarinolaiseen olueen. Todennäköisimmin bulkkia, mutta kokeillaan mitä pöytään tulee. Tuli Titanbräun kaunis pullo ja yllätys oli suuri kun bulkkia valmistuessa juomaan kurkkuun kulahtikin aivan toisenlaista juomaa.

Birra Titanbräu Pils 4,9 %
Suodattamaton, raikas, sitruunainen, hedelmäinen, maltaisa, täyteläinen ja miellyttävän kuivankatkerasti humaloitu. 3,2/4

Mielikuvani San Marinosta nousi tämän oluen ansiosta pykäliä ylöspäin. Hieno maa!

San Marinossa hulppeiden näköalojen vallitessa nautimme terassilla sanmarinolaisen Titabräun ja saksalaisen Franziskaner Hefen.

Riminissä löysimme sattumalta intialaisen ravintolan, sattumalta sekin nimeltään Himalaya. Mutta täälläpäin maailmaa ne ovat auki miten sattuu eli kiinni siesta-aikaan. Pitäisi iltaan asti sinnitellä, eri paikoista löysimme avaamisajaksi joko 18.00 tai 18.30, mutta yksiselitteistä tietoa siitä onko ravintola sunnuntaina auki, ei ollut. Päätimme kuitenkin odottaa, sillä maha ei olisi kestänyt pizzaa tai jotain muuta huonoa ruokaa kahta päivää peräkkäin. Teimme pieniä kävelylenkkejä ja ravintolassa alkoi näkyä elonmerkkejä, joten sisälle ja syömään, illan ensimmäisinä asiakkaina. Kaikki hieman erikoisemmalta kuulostavat oluet olivat loppu, joten otin Vindalooaterian kanssa tylsästi Kingfisherin, eipähän kilpaile maussa ruoan kanssa. Vindaloo oli jonkin verran tulinen, huomattavasti enemmänkin olisi saanut olla mutta makua oli muuten riittävästi. Jälkiruoaksi vielä kulfia ja kokemuksemme Riminin Himalayasta oli hyvin positiivinen. Mukava ja ystävällinen henkilökunta oli bangladeshiläisiä. Tarjoilija oli varsin yllättynyt kun sai vastauksen kysymykseensä löytyykö Suomesta ollenkaan intialaisia ravintoloita. Tämä kun sattui olemaan Riminin ainoa.

Vielä yksi yö ja sitten aamujunalla takaisin Milanoon. Maanataina sää oli vielä pilvinen, mutta lämpötila oli noussut jo lähelle +10 astetta. Mietimme olisikohan Milanossa vielä sumussa mutta se selviäsi kolmen ja puolen tunnin kuluttua.

Pitkään sää olikin melko selkeä kunnes ennen matkan puoltaväliä olimmekin taas sumussa.

Riminin sumuisen koleilla rannoilla ei ollut väkeä tungokseen asti. Ei myöskään kaupungin kaduilla.

Pikkuhiljaa iltapäivällä sumu kuitenkin väistyi ja alkoi Milanossakin paistaa aurinko. Koska lämpötilakin oli lähes 10 astetta, niin terassikelihän silloin on kyseessä. Mutta taas oli italialaisten vuorokausirytmi pielessä eli emme jaksaneet odottaa Himalayan siestanjälkeistä aikaa vaan söimme terassilla pizzat.

Kiertelimme Milanoa, Duomokin oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Mutta on Milanossa paljon muutakin kulttuuria, yksi vahvimmista on olutkulttuuri. Kaupunki alkaa pikkuhiljaa nousta tällä saralla Euroopan ykköskastiin, ellei ihan ykköseksi. Sinänsä aika erikoista, että eurooppalainen olutkulttuurin kehto on siirtynyt aimo harppauksen etelään. Vastaava ilmiöhän on tapahtunut mm. Espanjassa.

Metrolla, kuten myös junalla, pääsee kätevästi Lambrateen. Eikä asemalta ole pitkä matka paikalliseen panimoravintolaan, Birrificio Lambrateen. Tämän panimoravintolan olimme sattumalta valinneet käyntikohteeksi, muihin ei yksinkertaisesti riittänyt aika. Siestahömpötystä noudattaa tämäkin ravintola ja aukaisee ovensa oluen ystäville vasta iltakuuden jälkeen.

Birrificio Lambrate löytyikin helposti. Paikka on pieni, mutta erittäin suosittu - mikä ei oluiden perusteella ole mikään ihme. Osa porukasta seisoi ulkona kadulla, koska sisällä ei ollut tilaa. Baarimikot laskivat oluet hanasta antaumuksellisesti, joten tiskillä saattoi kulua aikaa helposti 5-10 minuuttia. Muutoin emme siellä kauemmin viihtyneet, sillä musiikki pauhasi täysillä ja korvien alkaessa soida oli pakko vaihtaa maisemaa.

Lambrate Domm
Saksalainen vehnäolut, hedelmäinen ja maltaisa, lajityypin erinomainen edustaja. 3,75/4

Lambrate Ligeria APA
Sitruunainen, hedelmäinen, hyvin sikunamainen ja vahvasti humaloitu, APAa parhaimmillaan! 3,85/4

Lambrate Ortiga
Kuin pils, mutta hieman värikkäämpi, kullanruskea, tuore. 3,9/4

Lambrate Montestella
Tuore, hedelmäinen, maltaisen makea mutta hyvin rapsakkaasti ja monipuolisesti humaloitu pils. 3,85/4

Birrificio Lambratella olisi ollut vielä 4 muutakin omaa olutta, mutta ne jäivät tällä erää maistelematta. Harmittelimme savuportterin loppumista, tämän panimon taidoilla se olisi saattanut olla parhaimpia olutkokemuksia vuosikymmeniin. No, yksi syy palata taas joskus Milanoon. Ja onhan niitä syitä enemmänkin, panimoravintoloita kun lienee jo kymmenkunta!

Duomo oli yhtä komea kuin aina ennenkin, mutta uusia herkkuja bongasimme Panimoravintola Birrificio Lambratesta.

Viimeisenä päivänä keskityimme nauttimaan auringosta. Yöllä oli ollut heikkoa pakkasta, mutta päivällä oli jälleen lähes 10 astetta lämmintä. Ja vihdoin ennättäisimme lounasaikana Viale Pasubion Himalayaan, jossa monesti aiemminkin olemme lounastaneet. Intian Kolkatasta kotoisin oleva tarjoilija kertoi, että paikan omistaa nykyisin joku suomalainen... Näinpä Suomen itsenäisyyspäivänä emme syöneetkään intialaisessa, vaan suomalaisessa ravintolassa!

Onneksi henkilökunta oli kokonaan intialaista ja tämä takasi hyvän laadun. Vindaloo oli maukasta, toki tulisuutta olisi saanut olla enemmän. Kulfi ja paikallinen intialainen kahvi (vahva maitokahvi inkivääriliköörillä) täydensivät erinomaisen lounasnautinnon. Ruokajuomana tuli tällä kertaa nautittua Meera, joka ei maultaan tai oikeammin sanottuna sen puuttumiselta yllättänyt. Tämä Lapin Kullan kopio sai arvosanakseen 1,0/4.

Illalla olimmekin sitten jo Helsingissä, jossa ilmastoeroshokki pääsi tällä kertaa yllättämään. Onneksi tätä ei tarvitse kestää kuin pari viikkoa!

Terveisin Ylitappi Kauko ja Kati

PS. KATSO MATKAN KAIKKI KUVAT ALBUMISTA: SAN MARINO