|
Matkaraportit / Peking /
Pekingin matka 30.6.-8.7.2009.
Kesäloman aloitusmatkamme määräsi Stockmannin Hullut päivät tarjoamalla kesäkaudeksi Finnairin suoraa menopaluu-lentoa Pekingiin runsaalla 300 eurolla. Kun huomiodaan Kiinan erittäin alhainen hintataso ei tälläisesta tarjouksesta mitenkään pystynyt kieltäytymään.
Keskikesä ei ole parasta matkailusesonkia Pekingissä kuumuuden takia. Kevät- ja syksy on miellyttävintä aikaa talvipakkasten ja kesähelteiden välissä, mutta eihän se lämmin tunnetusti luita riko. Kesällä lintuinfuenssaan suhtauduttiin vielä vakavasti, eikä vähiten Kiinassa. Niinpä Lentokoneemme laskeuduttua jouduimme odottamaan hengityssuojaimin varustettua henkilöstöä, joka mittasi jokaiselta otsalohkon lämpötilan. Maahannousukorttiin saatiin hyväksyttävä tulos ja pääsimme kentälle vielä kerran testeihin. Seuraavan kerran kuume mitattiin hotellissa, mutta enää kerran. Uskoivat lopulta. Kun kuume ja flunssa sitten loppumatkan aikana alkoi, ei onneksemme enää lämpömittareilla osoiteltu otsalohkoihimme.
Yölento on hieman rasittava jos ei koneessa osaa nukkua. Väsyneinä saavuimme lämpimään Pekingiin, heti aamusta oli +31 astetta mutta lämpimämpää toki oli odotettavissa. Emme tienneet lentokenttämetron jo valmistuneen, niinpä menimme bussilla päärautatieasemalle. Koska metrolinjat eivät vielä olleet muutenkaan tuttuja, päätimme jatkaa loppumatkan hotelliin taksilla. Kuski soitti hotellimme puhelinnumeroon ohjeita saadakseen, englantia eivät taksikuskit puhu eivätkä ymmärrä latinalaisia kirjaimia. Ensin väärään hotelliin, sieltä tarkemmat ohjeet ja takaisin toiselle puolella kaupunkia, niin löytyi hotellimmekin. Vajaan 20 € vuorokaudelta ja huoneelta maksanut hotelli oli siisti ja tilava, ilmastointikin oli kuten hotellin kuvauksessa luvattiin. Hotellimme lähellä ei valitettavasti ollut metroasemaa, niinpä ensin kävelimme pari kilometriä Länsirautatieasemalle ja sieltä toisen mokoman Sotamuseon metroasemalle. Muutamia kertoja ajelimme takseilla ja fillari- tai moporiksoilla, sillä ne olivat hyvin edullisia. Päämäärän näytimme kuljettajalle kännykällä: kohteesta otetun valokuvan kuski tunnisti eikä tarvinnut yhtään kiinankieltä yrittää sönköttää.
Latinalaisia kirjaimia ei täälläpäin maailmaa tunneta ja siten englantia puhuvia kaupunkilaisia on hyvin vähän. Näitä tapaa mm. kadunkulmissa, kun ihmettelee hölmönnäköisenä karttaa; väenpaljoudesta aina joku tulee tarjoamaan apua englannin kielellä.
Peking yllätti siisteydellään. Kaupunki on hyvin hoidetun näköinen, kauniita istutuksia on kaikkialla. Kaupunkikuva on modernin länsimaalainen korkeine pilvenpiirtäjineen. Tyhjiä kevytmuovipullojakaan ei näy missään, sillä niistäkin saa pantin ja ne kierrätetään. Kaduilla on erikseen kierrätettävät ja ei-kierrätettävät roska-astiat. Ilma tuntui puhtaalta, toisin kuin mielikuvissa likaisesta suurkaupungista. Skoottereilla ja mopoilla on ajokielto saastumisen takia, niinpä ahkerassa käytössä olivat tavallisten polkupyörien lisäksi sähköpolkupyörät, sähköavusteiset polkupyörät ja sähkömopot. Autokantakin vaikutti uudelta. Kiinassa ollaan paneuduttu ilmastonmuutoksen ehkäisyyn näkyvämmin kuin Euroopassa, ja varmasti huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa.
Nälkäisinä alkoi sopivan ravintolan etsiminen. Yritimme löytää paikkaa, jossa eettisesti ajattelevakin kuluttaja saisi ruokansa. Ravintoloissa oli tilattavien ruoka-annosten kuvia, mikä helpotti valintaa. Puutteellisen kielitaitomme johdosta tilaaminen oli kuitenkin hieman haastavaa, kiinan kielen taitomme kun rajoittui muutamaan sanaan. Joka kerta kuitenkin saimme haluamamme tai ainakin sinne päin. Ruoka oli erittäin maukasta, monipuolista ja yllättävänkin tulista; ylimääräisiä chilinpalkoja ei juurikaan tarvittu.
Paitsi tilaaminen, niin myös syöminen tuotti, ainakin minulle, aluksi pientä haastetta. En ollut kovinkaan tottunut syömään puikoilla, mutta sen oppii helposti - ja nälissään vielä helpommin. Muutamia hauskoja episodejakin sattui ruokaillessamme. Yhdessä lounasravintolassa ruoka kypsytettiin asiakkaiden pöytiin upotetuissa liesissä. Tilasimme kaksikin kertaa herkullisen monnikeiton ja jälkimmäisellä kerralla lisukkeeksi joitain valkoisia puikkoja sekä voikukan näköisiä lehtiä. Syntyi hirveä hässäkkä kun aloimme syödä niitä alkupaloiksi odotellessamme monnin kypsymistä. Valkoiset puikot olivat nuudelitofua ja ne salaatitkin olivat tarkoitus lopuksi laittaa keittoon sen vielä kiehuessa. Tofu sekä salaatinlehdet imivät nimittäin uskomattoman hyvin keitosta kaikki maut, ja mikä tärkeintä, niin myös chilin antaman tulisuuden. Harvoin, jos koskaan on tofu maistunut näin hyvältä.
Ravintolaruoka on Kiinassa halpaa; olut, vesipullo ja parin ruokalajin ateria maksoi kaikkinensa vain 2-3 €. Ravintolat olivatkin ruokailuaikoina täynnä mutta pääasiassa nuoria aikuisia. Vanhempaa väkeä näkyi harvemmin. Ehkä heille enemmän oli mieleen herkullisen katukeittiön antimet, joiden hinnat olivat vieläkin edullisempia, tai sitten tasokkaammat ravintolat.
Tippaaminen ei täälläpäin maailmaa kuulu ravintolakulttuuriin. Joka kerta jätimme asianmukaisen, loppusummasta 5-10 % tipin, ja joka kerta kerta lähti myös tarjoilija juoksemaan peräämme palauttaakseen ylimääräiset rahat. Eräässä paikassa laskun loppusumma oli 49 yeniä joten jätimme viisikymppisen pöydälle ja lähdimme kävelemään kotiinpäin. Hetken päästä tarjoilija juoksi peräämme kadulle, olimmehan maksaneet liikaa peräti 10 yeniä eli euroissa 10 senttiä...
Ruoan kanssa otimme yleensä kiinalaista lagerolutta (Yanjing tai Tsing Tao). Ne olivat tavallisia vaaleita lagereita, mutta sopivat hyvin maustetun ruoan kanssa mainiosti. Kuriositeetin vuoksi maistoimme myös tällä hetkellä maailman myydyintä olutta, Lumiolutta (Snow beer). Lähikaupasta loytyi 3 erilaista, ne erosivat toisistaan mm. alkoholiprosentin mukaan (3-5), osassa on riisia ja osassa tärkkelystä. Kolmasosalitran tölkki maksaa 20 senttia ja hinta-laatu -suhteeltaan ne siten ohittavat täpärästi Lapin Kullan. Muuta niistä ei kannata mainita.
Pekingissä sanotaan panimoravintoloita syntyvän kuin sieniä sateella. Me vierailimme vain kahdessa, niidenkin löytämisessä oli iso työ. Google Maps kun ei oikein hallitse kiinankielisiä osoitteita.
Beijing Ohotsk Beer (BOKB) on panimoravintola Itä-Pekingin kansainvälisimmällä tai länsimaalaisten suosimalla alueella, jossa on paljon moderneja toimistotaloja ja uusia rakennetaan koko ajan lisää. Niinpä hintakin on melkoisen korkea, liki 3 € tuopilta. Asiakkaina on pääasiassa Pekingissä opiskelevia tai työskenteleviä länsimaalaisia ihmisiä. Ruokalistakin on länsimaalainen. Ison työn jälkeen paikan löydettyämme meidän oli nälkäisinä pakko syödä täällä. Fish and chips 'ien syöminen Kiinassa on melko korni ajatus eikä siitä jäänyttä pahaa makua edes hyvällä oluella hevin poispyyhitty.
Beijing Ohotsk Mild Stout:
Beijing Ohotsk Weizen:
Beijing Ohotsk Ale:
Beijing Ohotsk Pilsner:
The Saddle Cantina on Sanlitun alueella toimiva texmex-ravintola joka panee ravintolan alakerrassa itse oman oluensa. Alue on ulkomaalaisten suosimaa, alueella työskentelee ja opiskelee suuri määrä eurooppalaisia ja intialaisia. Tämä ravintola oli eurooppalaisen nuorison bailupaikka, baarimikot hädin tuskin ehtivät sekoitella drinkkejä kun ne olivat jo valuneet humaltuvan nuorison kurkkuihin. Ei siis kovin viihtyisä paikka, miksi lähteä Kiinaan asti kun tälläisiä löytyy jokaisesta Euroopan kaupungista, hintaa myöten.
The Saddle Cantina beer:
Sanlitunin länsimaalaiselta alueelta löytyy paitsi panimoravintoloita niin myös 2 intialaista ravintolaa: Mughal's ja Ganges. Kävimme Gangesissa, perusintialaista kohtuuhyvää ruokaa länsimaiseen hintaan. Vaikka Mughal's mainostikin tarjoavansa "Kenties kaupungin parhaan Tikka Masalan" (varsin raju väite kokonaisen 2 ravintolan joukosta) niin päätimme jatkossa testata maukasta kiinalaista keittiötä pikkuravintoloissa ja monta kertaa edullisempaan hintaan.
Kaupungin pikkuisissa supermarketeissa löytyy kohtuullinen olutvalikoima. Esimerkiksi stoutia (Blue Diamond Beer), aleja (mm. Boddingtonts pub ale), belgialaisia vehnäoluita (Hoegaarden) sekä monien maiden lager-oluita. Olut ei ole hinnalla pilattu (riisillä kylläkin): 0,33 litran tölkki maksaa noin 20 eurosenttiä. Tuontioluet ovat huomattavasti kalliimpia ja maksavat jopa 2,5 € tölkiltä, jotkut japanilaisoluet tosin vain 35 eurosenttiä.
Lämpötila kohosi alkupäivinä varsin korkealle, lentokentällä reiluun 36 asteeseen ja kaupungilla lähemmäksi 38 astetta. Yöllä päästiin täpärästi hellerajan alapuolelle. Nestettä kului paljon, vettä ja limpparia jopa 5 litran päivävauhtia. Olutta tai muita alkoholijuomia ei pystynyt juomaan, niiden diureettisen vaikutuksen vuoksi. Hotellin ilmastointi oli todella tarpeeseen, ilman sitä tuskin olisi yöllä nukkunut.
Lauantaina sää muuttui. Valtavat ja rankat ukkoskuurot paiskoivat vettä alas sellaisella volyymillä, että kaduilla oli jopa 15-20 cm vesikerros. Ei tarvinnut olla ulkosalla muutamaa sekuntia pidempään kun oli jo kokonaan märkä. Tässä yhteydessä lämpötilakin laski matkamme ajan alhaisimmaksi, 21 asteeseen - edes öisin ei näin kylmää ollut. Koetimme pitää edes kamerakännykän kuivana, ja siinä sentään onnistuttiin. Teillä liikkuminen oli hankalaa isojen lammikkojen kiertämisen takia.
Ukkosten jälkeen sää viileni selvästi; päivälämpötila nousi enää +30 asteeseen. Sopiva sää siis Kiinan muurin valloitukseen. Tilasimme paikalliselta matkatoimistolta (joita siellä on pilvin pimein) opastetun kiertoajelun, jonka pääkohteena oli Kiinan muuri Badalingin kohdalla noin 80 km päässä Pekingistä. Hinta oli 15 euroa nupilta ja se sisälsi lounaan sekä pääsyliput useaan eri kohteeseen. Pikkubussissa olimme ainoat matkustajat sillä muut olivat peruneet matkan ukkosten takia. Mutta eihän niitä enää esiintynyt. Kuljettajan lisäksi pikkubussissa varsinainen matkaoppaamme Jenny Hu puhui melko sujuvaa englantia, mutta sitäkin enemmän. Kiinan muurilla saimme 2 tuntia aikaa kiivetä ylös ja takaisin; ja samalla lepuuttaa korviamme. Vaikkei lämpötila enää ollut kuin +31 astetta niin kyllä urakka kiivetä kilometrin korkeuteen oli melkoinen. Mutta kaiken vaivan arvoinen se kyllä oli!
Retkeemme kuului paljon kaikkea muutakin pakkopullaa, matkan varrella kävimme kaiken maailman krääsäpaikoissa. Olympiakylään emme tällä kertaa ruuhkasta johtuen päässeet, mutta sinne menimme myöhemmin metrolla. Kävimme lisäksi tiibetiläisen lääketieteen laitoksessa, jossa arvovaltainen vanha tohtori tutki meidät ja määräsi lääkkeetkin, erilaisia Tiibetissä kasvavista yrteistä tehtyjä seoksia. Eipä meissä paljon vikaa ollut, mitä nyt Jin ja Jang enemmän tai vähemmän epätasapainossa.
Sääasemiakin tuli bongattua. Automaattisia sääasemia näkyi muutamia, mm. Kesäpalatsissa ja Badalingissä. Jokaisella metroasemalla oli oma lämpömittarikojunsa, joista osa oli tyhjänä ja loput lukittuna.
Metro on Pekingissä helppo ja ehdottomasti nopein tapa liikkua. Linjoja on kymmenkunta ja matkustimmekin kaikilla paitsi yhdellä uudella jatkolinjalla. Linja 1 on erittäin ruukaisa, jokainen vaunu on tupaten täynnä.Muilla metroreiteillä saattaa olla ajoittain väljempää, jopa niin väljää että saattaa päästä istumaankin. Uudet metrovaunut ja asemat olivat moderneja ja siistejä, jollaisia näkee harvassa paikassa maailmalla. Asemat kuulutettiin myös englanniksi, lisäksi metron seinillä oli reittikartta missä näkyi reaaliajassa kyseisen junan sijainti. Eksyminen oli siis mahdotonta. Eikä metro kovin kallis ollut, kertalippu maksoi 2 yenia eli 20 senttiä, Aiport express kuitenkin 2,5 €.
Runsas viikko kului nopeasti Pekingissä. Tässä historiallisessa ja silti modernissa kaupungissa joka sisältää niin idän eksotiikkaa kuin tuttua länsimaalaisuuttakin, olisi viihtynyt pidempäänkin. Maukas ja edullinen ruoka, nähtävyyksien runsaus, ystävälliset ihmiset, lämmin ilmasto (ainakin kesäkaudella) - siinä kunnon kaupunkiloman ainekset. Täällä ei edes kaivannut nepalilaista ruokaa, ja se on paljon - todella paljon! Mikäli tarjoutuu edullinen lento Pekingiin, niin suosittelemme varaamaan pikaisesti!
Ylitappi Kauko ja Kati
Katso myös MATKAKUVA-ALBUMI!
|
