Matkaraportti Meksiko-Belize 8.2.-23.2.2009

Playa del Carmen hiekkarantaa.

Alun perin piti talvilomalla lähteä Mumbaihin, Delhiin, Kolkataan ja Katmanduun mutta suunnitelmat muuttuivat Finnairin maksujärjestelmän takia. Ja pitäähän tuo isompi rapakko jossain vaiheessa ylittää, vaikka etääntyminen Nepalista yli tuplaantuu. Näissä merkeissä lähdimme Playa del Carmenin turistirysään. Tilauslento ja pakettimatka on ikävä matkustustapa, mutta pitäähän itseänsä ruoskia jotta sitten osaa perilläolosta enemmän nauttia. Pitkä matka, 13 tuntia ahtaassa Finnairin Boeing 757:ssä, välilasku Halifaxiin sekä aikaerorasitus luonnollisesti verottivat ensimmäisten päivien intoa, mutta nopeasti aurinko antaa voimia. Matkaan lähdimme aamuyöllä ja perillä auringonpaisteessa sekä kevyessa sadekuurossa olimme jo aamupäivällä - aikaeroa Meksikoon on nimittäin 8 tuntia.

Pelikaanit saaliinjaolla Playa del Carmenin rannalla. Oikealla turistialueen värikkyyttä.

Ensimmäiset päivät keräsimmekin voimiamme nauttien auringosta sekä hyvästä ruoasta. Eräällä keskustelupalstalla mainittiin ruotsalaisomisteinen ravintola Garden of Eating, josta saisi vieläkin parempaa eli intialaista ruokaa. Valitettavasti ruoan intialaisuus oli vähintään yhtä kaukana kuin TexMex on aidosta meksikolaisruoasta. Edes tandooria ei ravintolassa ollut. Jouduimme pärjäämään siten 2 viikkoa ilman intialaista saati nepalilaista ruokaa, mikä aluksi huolestutti varsin paljon. Huolenaihe oli siinä mielessä turha, että ruoan kanssa tarjoiltiin lähes aina erilaisia kastikkeita joista tarjoilija usein tuli varoittamaan "muy picante, muy picante". Varoitukseen ei tietenkään ollut aihetta, mutta kyllä niistä mukavasti makua sai. Salsa mexicana eli pilkottua sipulia, chiliä, tomaattia ja korianteria kasvisten omassa mehussa oli loistava alkupala tacojen kanssa. Guacamole oli huomattavasti parempaa kuin Suomesta saatava, se sisälsi avokadon lisäksi paljon sipulia, chiliä ja tomaattia.

Mainittakoon, että löysimme matkan aikana vain yhden intialaisen ravintolan, jonka antimista pystyimme vain hetken haaveilemaan pikavuorobussin pyyhältäessä vauhdilla ohitse. Sijaintipaikka oli varsin erikoinen; nimittäin Belizen ja Meksikon rajavyöhyke. Kiinalaisia ravintoloita oli siellä lukuisia mutta niitähän näkyi matkamme aikana lähes kaikkialla Belize citystä Playa del Carmeniin.

Oluet olivat varsin mitäänsanomattomia. Vaikka merkkejä onkin paljon, niin makuerot ovat yllättävän pieniä. Maissi maistuu heikosti tutuimmissa merkeissä, kuten Sol ja Corona. Paljon muuta niissä ei olekaan, ehkäpä juuri siksi pullonsuuhun tungetaan viipale limeä. Saadaan edes vähäsen makua. Lisäksi oluet juodaan suoraan pullosta, joten niin visuaalinen puoli kuin tuoksumaailmakin jäävät peittoon. Mutta ehkä niin onkin parempi... Samaan sakkiin kuuluu alueella paljon mainostettu Dos Equis (XX) lager sekä Superior, joissa tosin maissi ei tunnu yhtä vahvasti ja runsaimmat makuaromit tulevat niissäkin lime-viipaleesta.

Dos Equis (XX) ja Sol. Oikealla Superior ja Bohemia Clasica

Hieman kehittyneempiäkin oluita löytyy:

Modelo Negra:
Paras Modelo, muut ovat vaaleita ja mitäänsanomattomia. Siltikin varsin laiha eikä niin kovin tummakaan. Humalakin puuttuu tai sitä on niin niukasti, että se jää limen maun varjoon. Arvio 1,5/4.

Bohemia Obcura:
Esikuvana tsekkiolut. Hyvin samantapainen kuin Modelo Negra, pliisuhko tumma lager. 1,5/4

Bohemia clasica:
Tämänkin esikuva Tsekeistä, ja jotain sinne päin se olikin. Hieman humalalla paranneltu versio tavallisesta lagerista. 1,8/4

Dos Equis Ambar:
Hieman humaloitu amerikan humalalla ja kenties kuparinvärinenkin, mutta pullon läpi ei nähnyt. 1,5/4

Muista oluista sen verran, että tavarataloista sai lisäksi seuraavanlaisia merkkejä: Tecate, Tecate light, Sol, Heineken, Marlyn, Kloster, Kloster light, Modelo light, Modelo especial, Pacifico, Sapporo (japanilainen), River zero, Mahou (espanjalainen), Old milwaukee, Old Milwaukee sin alcohol, Gallo, Gallo draft ja Barta Blanca.

Oluiden hintataso vaihteli turistialueen ravintoloissa 1 ja 3 euron välillä, kaupoista sai pullollisen halvimmillaan muutamalla kymmenellä sentillä. Laatuun nähden kallista, mutta voitti toki hinta-laatu suhteessa Lapin Kullan.

Tulumin muinaista maya-kulttuuria.

Playa del Carmeniin kyllästyy helposti, sillä paikalla ei juuri muuta ole annettavanaan kuin hyvät hiekkarannat ja takuuvarma lämmin sää. Siksi se onkin kanadalaisten ja jenkkien "Kanarian saaret". Suuren matkailuvirran ymmärtää siinä mielessä, että lähistöllä on kuitenkin upeita kulttuuriarkeologisesti merkittäviä vierailukohteita kuten maya-kulttuurin muinaiskaupunkien raunioita. Itsekin vierailimme Tulumissa, jonne pääsee helposti pika- ja vakiovuorobusseilla. Tulumin arkeologinen puisto on käymisen arvoinen. Jenkkityyliin puistossa on kalliojyrkänteiden suojassa upea uimaranta, jossa mekin helteen uuvuttamina kävimme virkistäytymässä. Lisäksi puistossa mieleenpainuvaa oli iguaanien runsaus, suurimmat olivat yli metrin mittaisia.

Koska täälläpäin maailmaa bussiyhteydet ovat hyvät, niin päätimme karistaa vähäksi ajaksi Meksikon tomut ja lähteä tutkimaan josko ruoho olisi vihreämpää - vai tulisiko sanoa mallas tummempaa - naapurimaassa. Belizeen ei ole pitkäkään matka, joten kohteeksemme otimme Belize Cityn. Sieltä olisi muuten varsin helposti päässyt jatkamaan myös Guatemalaan, mutta tyydyimme tällä kertaa hieman lyhyempään kulttuurimatkaan.

ADOn aamubussi lähti Playa del Carmenista kello 7.20 ja saapui perille Chetumaliin hieman ennen puoltapäivää. Bussit ovat huippumoderneja, jollaisia ei paljon edes Euroopassa näy. Siksi pitkäkin matka sujuu mukavasti, ainoa miinuspuoli ovat elokuvat; elleivät ne ole täysin skitsoja niin sitten väkivalta- tai kauhuleffoja. Chetumalin ADO-terminaalissa ei tarvinnut odottaa kuin puolitoista tuntia, kun samasta paikasta lähtisi pikavuorobussi Belize cityyn (ennakkotietojen mukaan olisi ollut pakko vaihtaa terminaalia). Kello 13.30 starttasi belizeläinen bussi, huonokuntoisempi toki kuin ADO, mutta ilmastoitu eikä mitään valittamisen aihetta tässäkään kulkuneuvossa. Rajamuodollisuudet sujuivat varsin nopeasti. Maastapoistumismaksu oli 10 euron luokkaa ja saman verran joutui maksamaan paluumatkallakin.

Tyypillistä maisemaa Belizen maaseudulla. Oikealla Belizen entinen pääkaupunki, Belize City.

Belizen maaseutu oli alankoa, paikoitellen pieniä maatiloja tai kyliä, laajoja sokeriruoko- tai riisiviljelmiä ja trooppisia soita, jotka yllättävän paljon muistuttivat meikäläistä nevaa.

Belize cityn bussiasemalle saavuimme reilun 3 tunnin matkan jälkeen ja ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtää. Tämä city ei enää ole Belizen pääkaupunki, se siirrettiin jo aikoja sitten turvaan sisämaahan Belmopaniin hurrikaanien pistettyä rannikkoa sileämmäksi useamman kerran vuosi toisensa jälkeen. Belize city oli hieman rapistunut ja hämärältä tuntuva kylä, jossa ei mielellään liikkuisi yöaikaan. Hotellia emme olleet etukäteen varanneet, mikä sitten tuottikin hieman ongelmia. Muutamalta luotettavan näköiseltä henkilöltä neuvoa kysyttyämme löysimme sopivan, perheomistuksessa olevan pienen hotellin. Hintakin oli meille kohtuullinen ja tasoltaan hotelli vastasi ihan 3 tähden hotellia. Toki kylästä löytyy oma hotellialuekin Swing Bridgen koillispuolen niemenkärjessä, mutta nämä tasokkaat kansainväliset 5 tähden hotellit ovat tasokkaita myös hinnaltaan.

Belize alkoi tuntua mukavan omaleimaiselta kaupungilta. Asukkaat eivät kovin yhteneväiseltä porukalta tunnu. Suuri osa on eurooppalaisten ja mayojen jälkeläisiä, mutta afrikkalaisia on myös huomattavan paljon, samoin kuin afrikkalaisten ja intiaanien tai eurooppalaisten jälkeläisiä. Kiinalaisia tuntui olevan myös jonkun verran. Englanti on virallinen kieli, mutta osa puhuu espanjaa ja suurin osa jonkinlaista Belizen kreolia joten englannilla pärjää kohtuullisesti.

Jos väestö on sekalaatuista, niin on myös kaupungin asumuksetkin. Osittain puutaloja tolppien päällä, jotkut varsin huonossa kunnossa mutta sitten vieressä komeilee hyväkuntoinen kivitalo, paikoitellen on myös kivisiä kerrostaloja. Seteleissä ja kolikoissa koreilee itse kuningatar Elisabeth, sillä Belize tunnustaa Englannin monarkin hallitsijakseen. Ennen maan itsenäistymistä 1981 Belize olikin nimeltään Brittiläinen Honduras.

Belizeläista herkkua.

Illalla menimme vielä syömään ja oluelle. Yllätyimme ruokalistan olutvalikoimasta, sillä tarjolla oli sekä Belikin että Dragon –merkkistä stoutia. Valitettavasti nämä olivat kuitenkin loppuneet (ilmeisen loppasuita nämä belizeläiset) ja tilalle ehdotettiin Guinnesiä, mutta otimme kuitenkin paikalliset Belikin ja Lighthouse -lagerit.

Belikin lager:
Vaalea ja hieman vetinen, tyypillinen länsimaalainen lager. Hieman tuoreutta, olisikohan ollut pastöroimaton? Siitä tuli plussaa. Arvio 1,4/4.

Lighthouse lager:
Hieman maissinmakuinen kevyt lager, Sollin tapainen. 1,1/4.

Myöhemmin saimme olutkioskista ostettua Belikin Stoutia. Pieni pullollinen maksoi 3 BD eli yli euron (muutenkin Belize tuntui yllättävän kalliilta maalta tulotasoonsa nähden).

Belikin Stout, 6,5 %:
Maukas ja tuhti imperial stout. Hieman makea, hyvin paahtunut ja mukava jälkimaku. Tuli mieleen Koffin portteri. 3,35/4

Olutta myytiin kioskeissa, joissa oli vahvat kalterit ympärillä ja erikseen avattava pieni luukku. Stout oli senverran maukasta, että ymmärtää helposti tarpeen suojella tätä jumalten juomaa. Ilmeisesti rikollisuutta on paljon, mikä näkyi kyllä muutenkin esim. pankkien aseistettujen vartijoiden suurena lukumääränä.

Pankeista vielä sen verran, että käteisen loputtua tuli meille todellinen ongelma kun paluulippuunkaan eivät rahamme riittäneet. Aamulla oli kaupungissa sattunut sähkökatkos, jonka jälkeen pankkiautomaatit eivät toimineet lainkaan. Perheomisteinen hotellimme oli sen verran edistyksellinen, että maksu hoitui varajärjestelmällä: vanha kunnon höylä löytyi vielä kaapin hyllyltä. Pankista kävimme aina välillä kyselemässä ja myöhemmin kovistelemassa, kun jokaisen kerran luvattiin automaattien toimivan puolen tunnin kuluessa. Kun automaatit eivät vielä iltapäivälläkään toimineet, saimme Visalta nostettua rahaa tiskillä 30 dollaria josta kolmasosa eli 10 dollaria välikäsille. Mitä tästä opimme? Emme varmastikaan mitään, mutta täytyy kuitenkin edes yrittää jatkossa muistaa pitää varalla käteistä.

Belize Cityn satama. Oikealla Kuningattaren aukion market Belize cityn linja-autoaseman lähellä.

Paluu Playa del Carmeniin hoitui tällä kertaa vakiovuorobussilla, jota olisi myös voinut kutsua reggae-bussiksi. Reggae ja humppa soi täysillä koko matkan, ja meno oli mukavan rentoa vaikka bussi kuljetti reittillään varmasti useamman sadan matkustajan. Vain muutama jatkoi Meksikon puolelle Chetumaliin asti. Bussi oli hieman ahdas mutta ei ainakaan kuumuus haitannut sillä luonnollinen ilmastointi piti matkustajien tukan putkella koko matkan ajan. Chetumalissa bussi ei enää ajanut meille tuttuun ADO-terminaaliin, mutta pysähtyi viereiselle huoltsikalle josta ei pitkäkään kävelymatka ollut. Jälleen puolitoista tuntia ja tuttu sekä turvallinen ADO kuljetti meidät yöksi Playa del Carmeniin, toki kauhuleffat saimme jälleen kaupanpäällisiksi.

Playa del Carmenista teimme vielä retket Cancuniin ja Cozumelin saarelle.

Solin ja monen muun meksikolaisen oluen takana on Cuauhtemoc Moctezuman panimo.

Sää oli ensimmäisen viikon aikana epävakainen, pieniä sadekuuroja tuli lähes päivittäin ja päivälämpötilakin kipusi vaivoin 23 asteen tuntumaan. Pikkuhiljaa sää parani ja viimeinen viikko sujui kauniissa, +30 asteisessa hellesäässä. Sääasemia bongasimme 3 kappaletta; Cancunissa oli Playa del Carmeniin ja edelleen Chetumaliin vievän valtatien varrella hydrologinen sääasema (sisälsi myös tutkan), Chetumalin lähellä perinteinen manuaalinen sääasema ja Playa del Carmenissa yksityinen katolle sijoitettu Davis-sääasema.

Takaisin kotimaan pakkasessa Jet Lag otti todella koville: puolisentoista viikkoa kesti sisäistää Suomen aika.

Terveisin Ylitappi Kauko ja Kati

KATSO MATKAN KAIKKI KUVAT!