Lontoo 5.-8.4.2007

Lähdimme lyhyelle matkalle Lontooseen juhlistamaan erästä pientä tapahtumaa. Matka alkoi Nepalilaisen ravintolan kautta Helsinki-Vantaan turvatarkastuksen jälkeiseen hyvään olutravintolaan. Yllättäen The Oak Barrel oli aivan täynnä, en koskaan aiemmin ole joutunut jonottamaan näin kauan saadakseni lähtöpotkun maailmalle. Pari vehnäolutta, stout sekä portteri ja sitten Blue1:n koneeseen, josta ei olutta saa. Annoimme janon yltyä Lontooseen asti, siksipä emme ottaneet koneessa edes vettä. Vettä saa Blue1:n koneissa tunnetusti tölkistä, jonka kyljessä lukee Koff III.

Stanstedin kentältä otimme ylikalliin junan Lontooseen. Näin sai jo ensimakua tämän ison kylän hintatasosta, lipun hinta oli reilut 25 € menopaluulta per nuppi. Myöhemmin sain tietää että väliä on alkanut kulkea bussi 2 € hintaan... Perillä olimme myöhään, ensin Earls Court gardens hotelliin johon olimme netin kautta varanneet majoituksen. Varaus oli onneksemme OK, vaikka sähköpostikyselyihimme varauksen vahvistamisesta ei kukaan koskaan vastannut. Syykin selvisi: huonosti englantia puhuva - ja todennäköisesti vielä huonommin kirjoittava - henkilökunta. Hotelli oli halpistasoa, 2 hengen huoneelta 50 € /yö. Hieman nuhruisessa huoneessa vain sängyt, vessat käytävillä. Aivan vierestä kulki metrolinja jonka tahdissa sänkykin tärisi minuutin välein, lukuunottamatta 3 tunnin taukoa aamuyöllä. No, eihän Lontooseen nukkumaan tultu, joten emme antaneet sen häiritä. Siispä iltapalalle ja pubiin, mutta kun Lontoossa ollaan, niin pubithan menevät kiinni jo ennen keskiyötä. Pubien mahdollisuudet vaikuttaa aukioloaikoihinsa muuttuivat vuoden 2005 loppupuolella ja onneksemme eräs Earls Courtin tanskalainen pubi oli oikeutta käyttänyt ja saimme siellä nauttiaksemme vetiset Boddingtons pub alet, hanoissa kun ei ollut paljon valinnan varaa. Ne kuitenkin riittivät joten eipä muuta kuin vähäksi aikaa hotelliin odottamaan seuraavaa päivää.

Lontoossa oluen nauttimeen ei suhtauduita yhtä tiukkapipoisesti kuin Suomessa.

Väsyneenä sai jonkun aikaa nukuttuakin. Käytävällä tervehdimme puolikuollutta torakkaa ja jatkoimme aamupalalle. Aamupalapaikkoja oli runsaasti ja yhteydet hyvät, aivan vieressä sijaitsi Earls Courtin metroasema joka sitten tulikin hyvin tutuksi. Jatkoimme kuitenkin kävellen auringon mukaan suunnistaen Lontoon keskustaan, kohti Thames-jokea. Välillä tauko meksikolaisessa pubissa ja energialähteeksi Anchorin portterit, lepotauko Hyde Parkissa ja vihdoin näkyi kuuluisa joki, Thames. Joella oli muutamia laivapubeja, joista saimme helpotusta väsymykseen.

Old speckled Hen tuntui olevan yksi yleisimmistä pullo-oluista jota sai myös real alena. Muita yleisiä real aleja olivat Greene King, John Smith's, Adnams, Deuchers ja London Pride (Fullers). Olutvalikoimat olivat varsin suppeita mutta ehdottoman positiivisena puolena se, että real alea oli yleisesti saatavana vaikkakin vetisenä.

Tulimme Lontooseen väärään aikaan.

Seuraavatkin päivät kiertelimme kylää. Sää suosi meitä: lämpötila päivisin noin 20 astetta ja kirkas auringonpaiste - kovin epätyypillinen Lontoon sää. Terassit olivat usein täynnä, Hyde parkissa satoja, ellei tuhansia kevätsäästä nauttivia kaupunkilaisia ja Thamesin rannat kuhisi turisteja. Real alet olivat yleensä varsin vetisiä ja välillä jouduimme nauttimaan tavallisen mautonta lageriakin, mutta sehän kuuluu asiaan; oppii arvostamaan kunnon olutta ja osaa riemuita sellaisen löytymisestä. Viimeistään iltapäivällä hyvä olut alkaa tarvita seurakseen hyvää eli intialaista ruokaa. Se ei ollut ongelma: Lontoossa on tuhansia intialaisia ravintoloita ja niiden tiheys on vähintäänkin samaa luokkaa kuin Helsingissä. Nämä ovatkin parhaimmat ravintolakaupungit Euroopassa. Lontoon intialaiset ravintolat olivat hyvää keskitasoa, edelle menevät subjektiivisella asteikollani ainoastaan Munchen, Berliini ja Helsinki. Nepalilaisia oli varsin harvassa, emme tainneet törmätä yhteenkään. Tarpeeksi tulista ei ruoka ollut, lähimmäksi pääsi erään ravintolan Prawn Vindaloo, jonka nauttiminen ruokalistan mukaan vaati kovaa chilinsietokykyä!

Hyvällä ilmalla pubin ollessa täysi löytyy aina ulkopuolelta tilaa.

Aikaa olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän, jotta olueeseen olisi pystynyt tutustumaan edes riittävästi. Nyt saimme vain muutamia maistiaisia ja ainoastaan kymmenkunnasta pubista. Kenties ainoat selvästi muistiin jäivät olivat jo kotimatkalla Liverpool Streetin asemalla nautitut Kronenbourg New White beer (raikas, vahva, erittäin tuore vehnäale, hiivainen, hieman rukiinen, hedelmäinen, sikunamainen. 3,52/4) sekä Old Arnold Wickwar Brewing Co:n Single Malt Ale (kukkainen, hyvin humaloitu real ale jossa ei vetisyyttä, tummahko, paahtunut, maltainen. 3,62/4).

Ylitappi Kauko ja Kati