Lissabonin matka 10.-13.10.2009.

Lissabonin kaupunkikuvaa Castelo de Sao Jorgen linnalta kuvattuna.

TAP mainosti jo lopputalvella aloittavansa suorat lennot kesällä Helsingin ja Lissabonin välillä, ja tehosteeksi mukavin tarjoushinnoin. Eipä jäänyt vaihtoehtoa eli lähtisimme lokakuussa testaamaan onko viinistä ja portviinistä tunnetun Portugalin maine huonona olutmaana totuudenmukainen. Kuitenkin muutaman viikon päästä TAP perui lentonsa, ja tilalle tarjottiin Lufthansan, SAS:in ja TAP:in vaihdolliset lennot Kööpenhaminan ja Munchenin kautta. Tokihan se kelpasi, Munchenin lentokentällä on nimittäin niin hyvät palvelut, että siellä vierailee aina mielellään. Ainoa haittapuoli lennoissa oli aikaiset lähdöt, molemmissa suunnissa herätyskello soisi jo neljän maissa.

Tilastojen mukaan Lissabonissa on tähän aikaan vuodesta keskimäärin melko epävakaista ja päivälämpötila hädin tuskin 20 astetta. Keskiarvot eivät taaskaan toteutuneet: koneen lasketuessa aamupäivällä aurinkoiselle Portelan lentokentälle, oli lämpötila jo reilusti yli 30 astetta. Aivan kaupungin keskustassa sijaitsevaan hotelliin saavuimme jo tunnin päästä, sillä olimme jo etukäteen selvittäneet julkisen liikenteen aikataulut. Hotelli oli perheyrityksen ylläpitämä, eikä respan vanhempi mies juuri englantia puhunut. Jyrkät portaat veivät kolmannen kerroksen huoneeseemme, hikisenä ei päivän mittaan turhaan tulisi hotellihuoneessa käytyä. Vaikka hotelli olikin vain kahden tähden hotelli, oli huoneessamme oman vessan ja telkkarin lisäksi onneksi myös fäni. Se tulee todella tarpeeseen, kun asteita huoneessamme oli vaatimattomat 29,2 astetta. Huonoksi onneksemme se ei toiminut, eikä ollut toiminut yli vuoteen...

Ratikoistaan Lissabon tunnetaan. Oikealla Lissabonin kauniita kujia.

Heti ensi töiksemme suuntasimme rantaan nauttimaan auringonpaahteesta. Mieli teki uimaan, mutta sopivaa paikkaa ei keskikaupungin alueelta luonnollisestikaan löytynyt. Iso osa rannasta oli lisäksi suljettuna rakennustyömään takia. Myöhemmin löysimme naapurikunnan, Oeiraksen ja sen hienot hiekkarannat. Sinne pääsi kätevästi junalla Cais Do Sodresta eikä matkakaan kestänyt kuin 20-25 minuuttia. Viikonloppuna rannalla oli jonkin verran auringonpalvojia ja pari kahvilaakin oli vielä auki. Maanantaina ranta olikin sitten lähes autio, eikä uimareitakaan juuri meidän lisäksemme näkynyt. Teki hyvää uida 20-asteisessa vedessä ja karistaa lämpöisessä hotellissa ja lokakuun ennätysarvoja hipovassa helteessä kertynyt hiki pois.

Lissabon ei ole oluenystävän paratiisi. Yksi yleisimmistä oluista on paljon lupaava Super Bock, mutta se on tuikitavallinen Lapin kulta. Toki täällä oikeaa olutta saa ja hyvääkin, mutta rajallisesti eikä panimoravintoloitakaan tunneta. Yksi paikallinen merkki on Sagreta johon kävimme tutustumassa Cervejaria Trindadessa (R. Nova da Trindade 20). Ravintola oli tupaten täynnä, ihmiset jonottivat syömään mutta myös pubin puolella sai palvelua odottaa. Hanoissa löytyi peräti kolmea erilaista Sagresia: Preta, Bohemia ja Lager.

Sagres Preta:
Musta, kahvimainen, mukavan maltaisen karhea, paahtunut, miellyttävä humalointi, tuoreenoloinen. 3,4/4

Sagres Bohemia:
Tumman kastanjanruskea, marjamainen, miellyttävän maltainen, kohtuullinen humalointi 3,75/4

Tiskillä tilausvuoroa odotellessani juttelin erään saksalaisen kaverin kanssa portugalilaisista oluista. Ystävällisesti hän varoitti peruslagerista, juuri kun sitä suunnittelin Pretan ja Bohemian jälkeen maistella. Näin selvisin säikähdyksellä eikä mukavien Bohemian ja Pretan jälkimakua päässyt vetinen bulkkikalja pilaamaan.

Tilaaminen alkoi käydä porukan lisääntyessä niin hitaaksi, että katsoimme järkevämmäksi siirtyä läheiseen irkkupubiin. Niitä tuntui riittävän lähes joka korttelissa. Hyvä, että irlantilaiset edes yrittävät käännyttää portugalilaisia parempien ja terveellisempien juomien pariin.

Ruoka on Lissabonissa hyvää. Kävimme nepalilaisessa Everestissä, jonne veimme Helsingin samannimisestä ja parhaimmasta ravintolasta terveiset sekä nepalinkielisen, hyvän ruoan reseptin. Näin saimmekin parasta mahdollista ruokaa jota ei oltu liian miedolla tulisuudella pilattu. Tulisen ruoan kanssa stout ei sovi, mutta kun löysimme Super Bockin paremman puoliskon, emme voineet vastustaa kiusausta. Mainio Imperial stout, 3,66/4 pisteen verran.

Super Bock (vas.) ei ole nimensä veroinen. Sen sijaan Everestissä bongaamamme Super Bock Stout kyllä on!

Portugalilaiset vaikuttavat etnisesti aika monivivahteiselta kansalta, mikä on ymmärrettävää sillä Portugalillahan oli siirtomaa-aikoina paljon pelissä Etelä-Amerikassa. Joidenkin tilastojen mukaan Lissabonissa asuisi EU-maiden pääkaupungeista vähiten ulkomailla syntyneitä kansalaisia (Helsinki on kakkosena), mutta etnisen monimuotoisuutensa vuoksi kaupunki tuntuu hyvinkin kansainväliseltä. Kansainvälisyyttä hieman negatiivisemmassa mielessä tuovat myös romanialaiset romanit, kuten muissakin EU:n kaupungeissa. Jos joku väittää Helsingin romanikerjäläisiä röyhkeiksi, niin tervetuloa Lissaboniin. Katukahviloissa lyhyenkin ajan istuessa saa seuraa monesta sitkeästä kerjäläisestä. Toisin kuin Helsingissä, täällä tarjoilijat ovat "hienotunteisempia" eivätkä aja kerjäläisiä pois ihmisiä häiritsemästä. Eihän tuon kerjäämisen pitäisi ketään häiritäkään, mutta Suomessahan vaaditaan lokkejakin minkinruoaksi jos sattuvat lähellekään ruokapöytää.

Yksi näkyvimpiä Lissabonin nähtävyyksiä on korkean mäen päällä sijaitseva Castelo de Sao Jorge. Mäelle kiipeäminen käy hyvästä kuntoliikunnasta, ainakin jos kuljet ilman karttaa. Loppuun asti seuraa jännitys, mihin katu tai kuja johtaa. Useimmiten katu alkoi jossain vaiheessa laskea alaspäin kohti kaupunkia. Mutta lopulta pääsimme linnaan asti josta maisemat olivat upeat.

Kahdenlaista Lissabonia. Vasemmalla romanikerjäläisten koti, oikealla Praca da Figueira ja taustalla Sao Jorgen linna.

Paluumatkalla koneenvaihto oli sopivasti Munchenissä, maailman parhaimmalla lentoasemalla. Aikaa oli onneksi viitisen tuntia mikä mahdollisti käynnin turvatarkastusalueen ulkopuolella. Muutaman vuoden tauon jälkeen pääsin taas syömään hyvää aasialaista ruokaa ja ennen kaikkea maistelemaan lentokenttäpanimon, Airbräun, omia oluita. Tällä kertaa niistä oli saatavana ainoastaan kahta, Kumulusta ja FliegerQuelliä. Valitettavasti muistiinpanot hukkuivat, mutta mieleen jäi molempien osalta ruokaisuus, maltaisuus, upea humalointi eli matkan maukkaimmat oluet. Mielenkiintoista oli, että Airbräun herkkuja sai myös muualla lentokenttäalueella, turvatarkastusalueen sisäpuolellakin.

Paluumatkalla kävimme Munchenin lentokentän Airbräussa nauttimassa matkan parhaimmat oluet.

Terveisin Ylitappi Kauko ja Kati

MATKAKUVAGALLERIA