INTIAN MATKARAPORTTI

NEW DELHI 18.1.-20.1 & 30.1-3.2.2007

Saavuimme keskiyön aikaan Delhin lentoasemalle. Ulkomaan terminaali on pieni ja ahdas, ja tällä kertaa oli saapunut useampi matkustajakone samaan aikaan. Pääsimmekin heti Intian suurkaupungin ruuhkan tunnelmaan, kesti nimittäin pari kolme tuntia ennen kuin taksimme oli päässyt lentokenttäalueelta ulos. Aamuyön ruuhkassa, torvien soidessa ajaminen kiristi tunnelmia, kiivasluontoisimpien kuljettajien sanaharkka yltyi lähelle sitä pistettä, että olisivat ottaneet miehestä mittaa. Onneksi ratkaisevalla hetkellä liikenne nytkähti aina muutaman sentin eteenpäin – tyhjää tilaahan ei jätetä käyttämättä!

New Delhi, mobiilikeittiö.

Bunkkasimme Smyle Inn –nimisessä hostellissa Pahar Ganjin pienellä sivukujalla, varsinaisella markkinakadulla. Delhissä hotellit ovat kohtuuhintaisia, huone kahdelle maksoi vuorokaudelta yhteensä 400 rupiaa (n. 7 €), mutta halvempiakin olisi toki saanut. Siisti kylpyhuone ja ilmastointi on kuitenkin aina plussaa. Markkinakadun vilskeessä on tarjolla kaikkea ”ruohosta” maailmanympärimatkoihin, ensinmainitun kauppaajat tosin huomattavasti aktiivisempia ja innokkaampia.

Delhi on ainakin olutnautintojen suhteen varsin puritaaninen suurkaupunki. Oluen tai yleensä minkään alkoholijuoman nauttimista ei katsota sosiaalisesti suotavaksi. Toki olutta, lähinnä täysin mautonta, vaaleata, alkoholiprosentiltaan keskivahvaa tai vahvaa lageria, saa erityisesti turistien suosimista ruokaravintoloista. New Delhissä tämänlaisia on runsaasti mm. Connaught Placen ympärillä. Mutta jo New Delhin rautatieaseman ympäristössä tilanne on toinen, vaikka sielläkin liikkuu runsaasti länsimaalaisia turisteja kaipaamassa kostuketta Delhin kuivan, pölyisen ja savuisen ilman kuivaamalle kurkulle.

New Delhin rautatieasemalta.

Katutasolla on paikallisten suosimia pieniä kuppiloita, joiden ruokalistalta on turha hakea olutmerkkien laajaa kirjoa. Palvelualtis tarjoilija saattaa tosin tulla turistin näköiselle otukselle kuiskaamaan, että meiltäpä löytyy myös olutta. Se on vain olutta, ilman merkkiä. Pöydälle tuodaan kahvikupit ja sanomalehdillä verhotusta olutpullosta kaadetaan vaivihkaa mallasjuoma kahvikuppiin. Eipä tienneet kaduntallaajat, että kupeista nautitaankin viljakasvista, eikä kahvipensaasta, jalostettua terveysjuomaa. Olut tuntui tuoreelta, siis pastöroimattomaksi ja hivenen hiivaakin sisältäväksi täysin suodatetun sijaan. Kingfisheriähän olut todennäköisesti jossain muodossa oli.

Netti on Delhissä edullista.

Hotellimme yli-innokas turistijehu laati meille minuuttitarkan lomaohjelman, sisältäen Aggran, Jaipurin ja kaiken mahdollisen. Uusiin turisteihin on hyvä iskeä täydellä volyymillä, tulee kaupat melko varmasti. Toimintamalli ei meihin kuitenkaan tepsinyt, oli muitakin suunnitelmia eikä myyntitykin aggressiivinen tyyli kiinnostanut.

Delhissä yöt olivat jäätävän kylmiä, eikä paljon lämpimämpää ollut hotellihuoneessakaan. Päätimme suunnata Mumbain trooppiseen ilmastoon, siellä yölämpötilatkin pysyttelevät lähellä suomalaista hellerajaa. Hotelliyrityksen turistijehu ei varmasti katsonut hyvällä silmällä vierailuamme toisessa paikallisessa matkatoimistossa, josta ostimme hyvän ja ystävällisen palvelun kera halpalentoyhtiö Spice Jetin lentoliput Mumbaihin. Saman rakennuksen kattoterassilla oli muuten todella mukava nepalilainen ravintola, Everest kitchen, jossa vierailimme useammankin kerran. Kattoterassilta saattoi seurata viereisessä puussa pesivää haarahaukkaa, ja kyseinen laji lenteli ajoittain hyvinkin läheltä kenties rottapaistin toivossa.

Nepalilaiset New Delhissä, Everest kitchen.

Niin intialainen kuin nepalilainenkin ruoka oli luonnollisesti hyvää, ainakin hygieenisesti valmistettuna. Ainoastaan tulisuutta olisi saanut olla moninkertaisesti tujummin – ilmeisesti yrittivät säästellä meitä maitonaamoja vatsanväänteiltä. Turistien suosimissa paikoissa oli ruokalistalla kasvisherkkujen ohella usein myös lihaa, kanaa tai kalaa. Koko matkan aikana söimme kalaa vain parina päivänä, muutoin puhdasta kasvisruokaa.

Pahar Ganj, New Delhi.

MUMBAI 20.1.-30.1.2007 (Colaba - Juhu - Bandra)

Lentokentällä oli jo vastassa lempeä trooppinen henkäys. Emme malttaneet ottaa paikallista mustakeltaista taksia, vaan päädyimme huijaritaksin kyydissä Colabaan. Se oli virhe. Suositeltavaa on käyttää keltamustia moporiksoja sekä 1950-luvun fiat-takseja, niitä on pelkästään Mumbaissa yhteensä noin 50.000 kappaletta, eikä niissä ilmeisesti juurikaan huijata rahaa, ainakaan suurempia summia. Joskus sattui jopa niinkin, ettei kuski suostunut ottamaan ylimääräistä tippiä mikä on Intiassa jo todella erikoista. Lisäksi ammattiylpeys on sitä luokkaa, että perille viedään vaikka väkisin, tarvittaessa kymmeniltä kollegoilta neuvoa kysellen. Ja niin lähelle kohdetta kuin vain on mahdollista, vaikka kävellen olisitkin nopeammin perillä. Ainoa huono puoli on taksien ahtaus, klautrofobisuus korostuu mukavasti kuumassa, kosteassa, ruuhkan melussa. Moporiksoissa tilaa on enemmän ja ilmastointikin pelaa luonnostaan, mutta niillä ei saa ajaa Colaballe asti.

Useamman yön vietimme viihtyisässä Cowies hotellissa, jossa palvelu oli erinomaisen ystävällistä. Henkilökunta piti huolen vieraiden viihtymisestä ja auttoivat aina tarvittaessa. Hotelli oli paikalliseen tasoon nähden siisti, osassa huoneista oli jopa ikkunat ja parveke. Hyvä sattuma, että olimme täällä juuri silloin kun mahamme päätti selvittää kuinka selvitä täydellisestä tyhjennysharjoituksesta. Pytyllä istuessa oli mukava seurata ohikulkevia torakoita. Hintataso oli varsin korkea, kuten Mumbaissa yleensä, 1000 rupiaa (=18 €) henkilöltä.

Koska hotellit olivat varsin täysiä, jouduimme yhden yön viettämään Gulf -hotellin ullakkohuoneessa. Umpinainen, ikkunaton, ummehtunut pieni huone, todella törkyiset vessat käytävän päässä. Siellä sijaitsi muuten myös hotellin keittiö… Ei tehnyt ihan heti mieli ruokaa. Hinta tosin oli edullinen, 150 rupiaa (=2,7 €) henkilöltä.

Moporiksat ovat kätevä kulkuväline kaikkialla Intiassa, eikä vapaan taksin saamisessa ole koskaan ongelmia.

Mumbaissa olueen suhtaudutaan hyväksyvämmin kuin Delhissä, ja kaupunki on muutenkin ilmapiiriltään eurooppalaisempi, vapaampi. Kantti ei kuitenkaan kestä hiekkarannalla loikoilua uima-asusteissa, sehän on rivoa amerikkalaista hapatusta. Pubeja löytyy lähinnä vanhan brittiläisen Bombayn alueelta, Colabalta, Fortista, Churchgatesta. Monet ovat aika hämäriä, kalsean viileitä, kosteita (lämpötila lähellä ulkoilman kastepistettä, ellei alempi), hajusteilla savustettuja luolia. Turisteja niissä näkyy harvemmin, lähes kaikki ovat paikallisia miehiä, jotkut selvästikin muutaman oluen tai viskin liikaa nauttineena mikä saattoi johtaa pieneen nokkapokkaankin.

Lonely planetin matkaoppaassa mainittiin muutama pubi, joissa pitäisi olla edustettuna laaja, lähinnä paikallisten oluiden kirjo (mm. Gokul). Olihan niissä, ne kaikki 6 erilaista vaaleata, mautonta lageria, jotka erosivat toisistaan lähinnä alkoholiprosentiltaan.

Mumbai, Chowpatty beach. Taustalla Colaban kaupunginosa.

Colaban vilkasliikenteisellä keskuskadulla, Colaba Causewayllä myydään kaikkea ja innokkaasti. Helpompaa – ja etenkin nopeampaa – on kulkea autotien puolella, autoja, takseja ja busseja väistellen. Myös kerjäläiset, etenkin alle 10-vuotiaat lapset, ovat sitkeitä. Ne kulkevat rinnalla kädestä, tai jos eivät ylety niin jaloista, kiinni pitäen niin pitkään kunnes annat lantin – tai astut sisään johonkin hienompaan liikkeeseen, jolloin vartijat viimeistään häätävät kerjäläiset vaivihkaa pois.

Keskustassa on hieno Chowpatty beach, mutta merivesi on sen verran saastunutta ettei siellä voi uida. Eikä vaatteet päällä viitsi muutenkaan uida…

Mumbain viimeisinä päivinä suunnistimme kaupungin pohjoisiin esikaupunkeihin, Juhuun ja Bandraan. Bandrasta löytyi sattumalta mielenkiintoinen alkoholiliike Roma Wines, jolla on myös kotiinkuljetus. Tämä olikin mainio löytö. Kuin kutsusta saimme arvioitavaksemme markkinoille juuri lanseeratun Haywards black –nimisen oluen, Intian kaikkein aikojen ensimmäisen stoutin. Olemme kenties ensimmäiset suomalaiset jotka pääsivät tällaisellä pienellä ihmeellä kurkkunsa kostuttamaan. Oluen takana on kuitenkin maailmanlaajuisesti syövän tavoin levinnyt SABMiller, vaalean mauttoman lagerin lähettiläs. Mutta ei Haywards huonoa ollut. Kuuman trooppisiin olosuhteisiin nähden olut on kuitenkin alkoholiprosentiltaan liian korkea. Vahva alkoholimaisuus tuntuu niin tuoksussa kuin ensimaussakin. Väriltään olut on tumman ruskea, mustaksi sitä ei voi väittää. Hieman hatara pohja stoutille siis. Oluttyypille ominaista paahtuneisuutta oli yllättävän vähän. Lisäksi maussa on havaittavissa pientä vetisyyttä, ja tämä puute on ovelasti yritetty kätkeä vahvan alkoholimaisuuden taakse piiloon. Valitettavasti piiloon jää samalla myös oluen sielu eli humala. Arvosanaksi annoimme oluelle 2,718 / 4. Jos ei huonoa tai hyvää, niin ainakin Intian maukkain olut. Hinnasta sen verran, että pullo tätä herkkua maksoi noin 35 rupiaa (n. 65 snt), aika tyypillinen oluen hinta täälläpäin. Kallista paikallisille, mutta halpaa länsimaalaisille.

Mumbai, West-Bandra. Mumbain lähiöissä ei ole ruuhkaa.

Bandrassa ei voi vierailla käymättä Juhu beachillä. Se on upea, pitkä hiekkaranta pohjoisessa Mumbaissa. Hiekkarannalla on arkipäivisin varsin autiota, mutta illan pimetessä ja erityisesti viikonloppuisin se on täynnä porukkaa. Muurien eristäminä on hienoja 5+ tähden hotelleja, ja ainoa mukava tapa päästä uimaan on näiden uima-altaat. Myös hotellin ulkopuoliset pääsevät niihin uimaan ja aurinkoa ottamaan, kertamaksu on noin 330 rupiaa (n. 6 €) hengeltä mikä vastaa puolta intialaisen duunarin kuukausipalkkasta. Kokeilimme uimista myös hotellialueiden ulkopuolella Arabianmeressä, mutta emme suosittele sitä, ainakaan uima-asuissa. Huomiota saa paljon, eikä kaikki ole pelkästään positiivista.

Mumbaissa miljoonat köyhät ja rikkaammat asuvat sulassa sovussa keskenään.

Juhussa yövyimme ensimmäiset yöt, kalliissa rantahotellissa Juhu Plazassa, sillä sen vieressä sijaitsi ökykalliin rantahotellin uima-allas jossa oli myös mahdollisuus levätä auringossa. Hintataso oli yötä ja henkeä kohden 2500 rupiaa, 45 €. Alueen kalleimmissa hotelleissa asustelee liikemiehiä ja näiden perheitä ympäri maailmaa, ja hinnatkin ovat sen mukaisia; esimerkiksi yöpyminen n. 100 € hengeltä. Siirryimme sittemmin Bandraan, josta vihdoin löytyi vapaa huone miellyttävästä Newcastle hotellista. Saimme luksushuoneen tavallisen huoneen hinnalla, sillä se oli ainoa vapaana oleva. Erinomaista, ystävällistä ja huolehtivaista palvelua, aivan kuten Colaban Cowiessakin. Näin ei muuten voinut sanoa Juhu Plazasta!

Newcastlen ikkunoista saattoi seurata kadulla asuvaa perhettä, jonka ainoa omaisuus oli muutama muovipeite ja likainen makuupussi. Miehet ja nuoret olivat päivän töissä tai kerjäämässä, äiti ja sylilapset olivat koko päivän kadulla. Mietimme, että mistä he löytävät asuinpaikan monsuunisateiden ajaksi.

Myös Mumbaissa ruoka oli pääosin kunnollista, kunhan katsoi missä söi. Aina emme katsoneet, ja sen seuraukset saimme kokea. Täälläkään ei saanut kunnon tulista ruokaa, mikä on harmi sillä chili tappaisi pahimmat pöpöt epähygieenisissä oloissa valmistetusta ruoasta. Korianteria ei kuitenkaan säästelty, sitä oli aivan riittävästi jopa Fantassa. Pari kertaa kävimme mahatautisina nauttimassa amerikkalaista hapatusta Pizza Hutin pizzojen muodossa, paikalliseen ruokakulttuuriin mukautettu masala-chili –pizza oli jopa varsin maistuvaa. Ruoan hinta juomineen vaihteli paljon paikan tasosta (siisteydestä) riippuen muutamasta kymmenestä sentistä aina useaan euroon asti.

Muulit ovat vielä tärkeässä roolissa Mumbaissa.

Mumbaista oli kiva palata Delhiin viettämään vielä muutamaa lomapäivää. Kaikkiaan Delhi tuntui viihtyisämmältä, tavalliset kaduntallaajat olivat ystävällisempiä ja auttavaisia.

Matkan viimeiset tunnit vietimme Delhin lentokentän kansainvälisessä terminaalissa, joka pienenä ja ahtaana on yölläkin ruuhkainen – aivan kuten oli tullessammekin.

Ylitappi Kauko & Kati

PS. Katso matkan kaikki kuvat:

Intia 2007

Matka-ajan sää.