Gambian matkaraportti

Pieniä koululaisia Seregundassa.

Tällä kertaa otettiin pitkälle talvilomalle pakettimatka, jonka kirouksiin kuuluu ahdas lentokone täynnä mölyäviä suomalaisia. Lisäksi hotellitkin ovat täynnä turisteja, mutta hotellien taso on mukavan ylellistä (oma vessakin!) ja pitäähän lomalla rentoutua. My Travel Airwaysin lento lähtee aamutuimaan Helsinki-Vantaalta, käy Las Palmasissa tankkaamassa ja saapuu Banjulin/Yundumin lentoasemalle Gambiaan 11 tuntisen matkan päätteeksi. Las Palmasissa oli mukava poiketa, sillä edellisen kerran olen saarella vieraillut tasan 15 vuotta sitten. Paljon oli muuttunut, esimerkiksi tuulivoimaloiden runsaus oli positiivinen yllätys. Hienoa, että niin Keski- kuin Etelä-Euroopassakin panostetaan uusiutuvaan energiaan.

My Travel Airwaysin lento kulki aikataulun mukaan eikä charterlentoyhtiön muissakaan palveluissa ollut valittamisen aihetta. Kasvisruoat olivat keskivertolentokoneaterioita maukkaampia ja olutvalikoimakin oli runsaampi. Perus-Carsbergin lisäksi oli listalla "Päivän olut" joka tällä(kin) kertaa oli thaimaalainen Singha. Oikeampi nimi olisi ollut "talvikauden olut" sillä päivän olut muuttuu vain 2 kertaa vuodessa. Harmi vain, että vaihtoehto-olut oli aivan samaa tavaraa kuin koneen peruslitkukin eli vaihtoehtoahan ei silloin ole. Mutta joka tapauksessa hyvä ajatus lentoyhtiöltä, vaikka toteutus jäikin hieman puolitiehen. Täytyy antaa palautetta, että ottaisivat esimerkiksi Olutseura Esatilta konsultointiapua kesäkauden olutvalikoimansa perustaksi.

Banjulin lentokenttä on pieni, nousuja ja laskuja on vain kymmenkunta päivässä. Saapumisaulan ainoat isot mainokset kertovat hyvät uutiset hyvän ruoan ystäville; mainostajina intialaiset ravintolat Clay Oven ja Taste of India. Nämä tulivatkin meille tutuiksi. Fajarassa sijaitseva Clay Oven on näistä se intialaisempi. Kokkina ja tarjoilijana oli Delhin läheltä kotoisin oleva heppu, mutta muuten henkilökunta oli paikallista. Taste of India oli äskettäin muuttanut nimensä Jewel of Indiaksi, ja lähin sellainen löytyi 100 metrin päästä hotellistamme Kotussa. Toinen Jewel of India sijaitsi Kololissa. Ravintolan omistaja on kylläkin Mumbailainen kaveri, mutta muutoin kaikki henkilökunta oli paikallista. Ruoka ei kovin aitoa intialaista ollut, eikä tulisuudesta ollut tietoakaan. Muuten ruoka oli kyllä aivan kelpoa.

Vasemmalla: Atlantin hiekkarantaa. Oikealla: rahtia puretaan Gambia-joen rannalla, Essaussa.

Sää on Gambiassa talvikaudella aina samanlainen - sateetonta, lämpötila päivällä 30-33 ja yöllä noin 20 astetta. Kaikki on rutikuivaa, sadeaikahan kestää kesällä vain muutaman kuukauden. Helppoa, vaikkakin kenties hieman tylsää, olisi olla paikallinen meteorologi. Kasvillisuus on savannimaista ja jokisuistoissa paikoin rehevämpää mangrove-metsää.

Emme tulleet matkalle vain lepäämään, sillä tarkoitus oli tehdä vierailu myös Senegalissa ja Mauritaniassa. Keräsimme aluksi voimia aurinkoa ottaen, jotta jaksaisimme paremmin torjua ns. bumstereiden yhteydenotot. Massaturismi ja äärimmäisen köyhä kehitysmaa ovat yhtälö, jonka tuloksena ovat em. bumsterit. Nämä ovat kiinniliimautuvia kavereita, joille yhteistä on se, että ne kauppaavat joitakin palveluitansa (kauppa, retket, opastus, kuljetus jne) eivätkä ne tunne "ei" -sanaa. Aluksi ne ovat hieman rasittavia, sillä joka hetki on seuraamassa ja kättelemässä joukko ihmisiä, vaikka pitkän lennon jälkeen kaipaisi ensimmäisenä hetken rauhaa.

Mauritaniaan lähdimme eräänä aamuna kukonlaulun aikaan. Tarkoituksena oli ehtiä iltapäivällä Dakariin ja sitten seuraavana aamuna Mauritanian puolelle. Ensin taksilla Banjuliin, sieltä lautalla Gambia-joen yli joka tässä kohtaa muuttuu jo merenlahdeksi. Lautalla oli vieressä kana, myös vuohia oli jonkun verran. Aurinko nousi lauttamatkan aikana, etäisyyttä vastarannalle Essauhin on noin 10 km mutta matka kestää tunnin. Essausta on samanpituinen matka Barraan, josta busseja pitäisi lähteä Dakariin. Bussin löytäminen voi tuottaa ongelmia, sillä mitään ei lue missään. Oikea bussi löytyy kyselemällä ja kuuntelemalla, bussien kuskit ja rahastajat huutavat aina välillä mihin ovat menossa ja vastaavasti matkalla hidastavat odottelevien ihmisjoukkojen kohdalla ja huutavat määränpään nimen. Rahastajana on yleensä hieman 10 vuotiasta vanhempi poika. Barrassa tarkastettiin passit ja molempien maiden rajanylitysmuodollisuudet hoituivat esimerkillisen nopeasti ja ilman mitään voitelurahoja. Bussit lähtevätkin vasta Karangin kylästä ja sinne oli vielä useamman kilometrin matka ja se tehtiin mopon kyydissä. Siellä sitten kyselemään Dakaria ja pian meidät jo ohjattiinkin bussiin. Hienoa, olimme jo ihan aikataulussa! Sitten meidät vielä kerran ohjattiin toiseen bussiin, pakettiauton kokoiseen. Enää odotettiin bussin täyttymistä, sillä puolityhjänähän ei reittiä kannata ajaa, bensakustannukset muodostuisivat silloin tuloja paljon suuremmiksi. Parissa kolmessa tunnissa tunnelma bussissa olikin jo tiiviinpuoleinen, liikkumaan ei enää mahtunut ja lämpötilakin lähenteli +40 astetta. Emme ennättäisi Dakariin ennen yötä ja Mauritanian reissu veisi siten reilusti enemmän kuin suunnitellun 3 päivää. Etäisyydet ovat Afrikassa pitkiä.

Kotieläimet kulkevat vapaana toisin kuin tehotuotannossa Euroopassa. Oikealla kulkukoiria.

Bussiyhtiön rahastaja, myös kuljettajana toiminut Elhadji oli erittäin pettynyt päättäessämme keskeyttää reissun. Vakuutimme, ettemme ole pahalla mielellä mutta hän vaati saada korvaukseksi tarjota meille evästä kotonansa. Menimme hevoskyydillä häneen perhettä tapaamaan. Pääsimme vierashuoneen sänkyyn lepäämään. Asumukset ovat täälläpäin maailmaa kevyesti rakennettuja, vähän sementtiä ja tiiltä seinäksi sekä aaltopeltiä katoksi. Muultahan ei tarvitse suojautua kuin auringon paahteelta sekä kesällä myös sateelta. Ulkohuussikin oli African style eli reikä maassa ja kahvipannullisen vettä sai mukaansa vessapaperin korvikkeeksi.

Hetken aikaa levättyämme saimme ison kulhollisen vettä ja vieläkin isomman vadin riisiä ja Gambian sekä Senegalin kansallisruokaa, domadaa. Se tarkoittaa katkarapuja, kalaa tai luomukanaa maapähkinästä valmistetussa kastikkeessa. Ruoka oli todella maittavaa, hivenen jopa tulisuuttakin oli mukana tuomassa hyviä makuja entistä paremmin esille.

Elhadji Sylla (keskellä), hänen vaimonsa ja osa lapsista. Oikealla: lapset olivat varsinaisia linssiluteita!

Tapasimme Elhadjin äidinkin, mutta isä oli jo kuollut. Samassa taloudessa asui myös hänen veljiensä ja siskojensa perheet. Elhadji osoitti vieraanvaraisuuttaan tarjoamalla meille mahdollisuuden jäädä vaikka koko yöksi, illalla olisimme saaneet katsella televisiosta Afrikan cupin jalkapallomatsia ja ruoat juomineen olisivat kuuluneet pakettiin. Kiitimme, mutta päätimme jatkaa hotelliimme koska koimme että olisimme kuitenkin olleet liikaa vaivaksi. Pyysimme perheen osoitteen, jotta voisimme myöhemmin muistaa vaikkapa kortilla ja korvataksemme myös hänen vieraanvaraisuutensa. Vihdoin oikea osoitekin löytyi, luku- ja kirjoitustaito kun ei ole itsestäänselvyys Afrikassa.

Takaisin Kotussa päätimme levätä ja keskittyä olennaiseen eli nauttimaan lämmöstä.

Oluet täälläpäin ovat pääosin paikallisen panimon, JulBrewin nimikko-olutta, JulBrewiä. Sitä on tavallista ja lisäksi JulBrew Exporttia jotka ovat kyllä aivan saman makuisia. Näitä on hyvin vaikea erottaa Lapin Kullasta, kenties olivat vieläkin vetisempiä ja miedommin humaloituja. Lisäksi monesta turistialueen ravintolasta sai suuria länsimaalaisia merkkejä kuten Heinekeniä ja Stellaa, mikä ei kovin paljon hyvän oluen ystävää lohduta. Kololissa oli kuitenkin muuan englantilainen pubi, Churchill's josta sai Danish Royal Stoutia, muuten oluet olivat joko Julbrewtä, Heinekeniä tai Stellaa. Royal Stout on Carsbergin panemaa vahvaa, suklaista, hyvin paahtunutta ja miellyttävästi humaloitua stoutia. Maussa on liikaa alkoholia jonka selittää stoutin alkoholiprosentti: 8,0. Pisteitä olut sai 2,9/4. Löysimme myös irlantilaisen pubin, McMahonsin. Siellä oli "yllättäen" tarjolla myös Guinness Foreign Extraa. Tämäkin on liian vahvaa, 7,5 % alc. mutta muutoin kaikki hyvän stoutin tunnusmerkit täyttävää. Arvosanaksi tälle oluelle 2,95/4.

Eräänä päivänä syödessämme Jewel of Indiassa, tuli tarjoilijamme Jean Paul juttelemaan kanssamme intialaisesta ja gambialaisesta ruosta. Kerroimme että pidimme kovasti Domodasta, niinpä hän sitten pyysi meidät perheensä luokse Seregundiin lounaalle! Parin päivän päästä tapaisimme ja sitä ennen kävimme ostamassa tuomisia, riisiä, suolaa, sokeria ja taskulampun. Myöhemmin osoittautui, että valinta oli osunut nappiin, Jean Paul kertoi äitinsä käyttäneen taskulamppua päivittäin, sähköä kun talouteen ei tullut.

Herkullinen domada-ateria Jean Paulin luona.

Perhe oli iso kuten maassa on tapana, äiti oli kuitenkin parhaillaan auttamassa synnytyksessä. Saimme ison vadillisen domadaa, jossa oli lisäksi kasviksiakin ja mukavan tulista chiliä. Olisimme syöneet käsinkin, kuten on tapana, mutta kun lusikat olivat jo tulleet eurooppalaisten vieraiden kunniaksi pöytään, niin söimme sitten Euroopan tyyliin. Isosta vadista riitti kaikille, ruoka oli suussasulavan herkullista, jopa vielä parempaa kuin Senegalissa. Talo oli samanlainen omakotitalo kuin Karangissa Elhadjilla, kerrostaloja tässä maassa ei juuri ole. Televisiosta katseltiin jalkapallo-otteluita, radiossa kuului BBC ja virta saatiin akuista. Pihalla kasvatettiin kanoja, sikoja, ankkoja ja hedelmiä.

Viehkeä tyttö tarjosi ujosti meille hedelmiä.

Jos joku ihmettelee miksi Jean Paulin luona kasvatettiin sikoja (muslimithan eivät sianlihaa syö ja gambialaisista 90 % on muslimeja) niin selityksenä on se että perheenjäsenet olivat kristittyjä. Siitä johtui myös Jean Paulin eurooppalaistyylinen nimi. Kristityt juovat täälläpäin olutta jouluna, mutta eivät juuri muulloin; jouluhan on kristittyjen suurin juhla.

Tätä kirjoittaessa oli perheeltä jo tullut sähköpostiakin, itseasiassa samana päivänä kun Suomeen saavuimme. Onneksi paikallisia internet-kahviloita löytyy, muutoin pysyminen nettimaailman kehityksessä olisi mahdotonta. Sähkö kun tulee aika harvaan talouteen eikä tavallisella tallaajalla ole mitään mahdollisuutta tietokoneen hankintaan.

Matkalla vierailimme myös Julbrewin panimolla. Se on varsin pieni, mutta täälläpäinhän olutta juovat lähinnä turistit, kesäkaudella turistikauden ulkopuolella todennäköisesti ei kukaan. Panimo valmistaa omaa Julbrew sekä Julbrew Export oluita sekä lisenssillä Guinness Foreign extraa. Muita juomia ovat "Malzbier" Malta sekä pari hedelmälimpparia.

Guinnessiä tulossa Julbrewin panimoilla. Oikealla panimon olutpannu.

Matkan kohokohdat alkavatkin jo olla lueteltuna. Muutama sana vielä hintatasosta. Turistialue on erikseen merkitty ja siellä hinnat pysyttelevät hieman eurooppalaista tasoa alempana. Mitä kauemmaksi mennään, sitä halvemmaksi kaikki tuotteet muuttuvat. Riittävän kaukana, esimerkiksi maan suurimmassa kaupungissa Seregundassa ja pääkaupunki Banjulissa hinnat ovat pudonneet jo kymmenesosaan turistialueen hinnoista. Esimerkkinä mainittakoon internet ja ruoka: tunnin internetin käyttö turistialueella maksaa 100 dalasia (n. 2,95 €) ja muualla vain 15 dalasia (0,44 €), hyvä ateria turistialueella 300 dalasia (8,8 €) ja muualla 30 dalasia (0,9 €). Paikallisväetön kuukausipalkalla söisi yhden illan aterian turistialueen ravintolassa. Taksitkin ovat hinnoiteltu erikseen; turistitaksit ovat vain kalliimpia kuin paikallistaksit eikä paikallistaksit ja -bussit ilmeisestikään saa kuljettaa turisteja turistialueelle. Meidät meinattiin pysäyttää käyttäessämme paikallisille tarkoitettua minibussia, mutta kuski selvisi ilman seuraamuksia kun oli osoittaa että matkustimme paikallisen asukkaan vieraina. Näin hintakin oli alle kymmenesosa turistitaksin hinnasta.

Tanssiesitys joka jatkui varsin mielenkiintoisena.

Loma oli erittäin onnistunut, siitäkin huolimatta että Mauritania jäi saavuttamatta. Hotellistakaan ei ole ikävää sanottavaa. Mukavaa vaihtelua toi hotellialueen eläimistö: jättiläiskilpikonna, marakatit ja häiriköivä ja huonosti käyttäytyvä lauma ruotsalaisia mölyapinoita. Näistä viimeksimainittua emme tosin jääneet kaipaamaan. Atlantin rannoilla näkyi välillä laskuveden aikana kuolleita jättimeduusoja. Huomiotaherättävä havainto oli sekin, ettei kerjäläisiä esiintynyt lainkaan. Täälläpäin maailmaa koetaan, että kaikki elanto täytyy ansaita työllä. Toisaalta tämä synnyttää sitten hieman häiritsevän bumsteri-ilmiön. Länsi-afrkikkalaista ihmisten ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta jäimme kaipaamaan, sellainen kun on Euroopassa ja etenkin sen pohjoisosissa niin harvinaista.

Paluumatka oli edessä ja My Travel Airways jälleen aikataulussa, vaikkakin Las Palmasissa syntyi valitettava tilanne sairaskohtauksen aiheuttaman hässäkän vuoksi. Tällä kertaa oli Pohjois-Afrikassa selkeämpää ja ikkunapaikalta näkyi mainiosti mm. niemennokassa sijaitseva Länsi-Saharan Dakhla. Se jäi saavuttamatta vuonna 1999, jolloin Marokon puolelta pääsin tai jaksoin pelkästään Laayouneen asti. Näin tuli sitten Dakhlakin käsiteltyä, vaikka yhtälailla kuin koneen ikkunasta, sen näkee nykyään Google Mapista.

Auringonlasku Atlantilla.

T. Ylitappi Kauko ja Kati

Katso matkan kaikki kuvat:

Album, diakuvaesitys!