Belgradin matka 9.-12.4.2011.

Viime talvena loppui huumorintajuni lunta kohtaan eikä lumella nähtävästi ollut minkäänlaista aikomusta sulaa ajoissa. Jääköön siis lumi tänne, minä en. Niinpä päätimme lähteä tällä kertaa Serbiaan, siellä kun ei vielä ole tullut vierailtua.

Belgradiin ei ole paitsi suoria lentoja, niin ei myöskään halpoja lentoja. Vastapainona on kuitenkin maan edullinen hintataso, erinomaisen hyvän kolmen tähden hotellin ydinkeskustasta saa reippaasti alle suomalaisen hostellin hinnoin. Menolento oli Lufthansalla Frankfurtin ja paluulento Austrianilla Wienin kautta. Vaihtoaika molemissa niin lyhyt (noin tunti), ettei perinteisesti ollut asiaa itse kaupunkeihin.

Belgrad on Serbian kaunis pääkaupunki Tonavan varrella. Tällä kaupungilla ei kuitenkaan ole ollut helppoa; harvaan kaupunkiin on pudonnut yhtä monta pommia ja tykinkuulaa. Liki 2000-vuotisen historiansa aikana kaupunki on tuhottu nelisenkymmentä kertaa. Edellisestä yrityksestäkään ei ole kauan: vielä vuonna 1999 käytiin ns. Kosovon sotaa. Jäljet näkyvät hätkähdyttävästi katukuvassa vieläkin.

Kneza Miloša- ja Nemanjina-katujen risteyksessä Naton pommituksissa Kosovon sodassa vuonna 1999 sortunut puolustusministeriön ja pääesikunnan rakennus.

Vaikeasta menneisyydestään huolimatta Belgrad antoi heti positiivisen ensivaikutelman. Ihmiset ovat ystävällisiä, eikä turismista näy merkkiäkään. Kaupungista kuitenkin povataan tulevaisuuden Pariisia, eikä mikään ihme. Toistaiseksi kuitenkin ravintoloiden ruokalistat olivat serbiaksi, harvassa englanniksi. Käännösapua sai helposti, joskus saimme paperiarkin jossa oli käännetynä ruokalista englanniksi. Kaupunkilaiset tuntuivat muutenkin puhuvan varsin hyvin, jopa mielellään englantia, eli siinä mielessä ei ollut minkäänlaista ongelmaa.

Kaupunki ei siinä mielessä ole houkutteleva, että sieltä puuttuvat kokonaan nepalilaiset ravintolat. Intialaisiakin on ilmeisesti vain yksi, Maharaja. Se on hieman keskustan ulkopuolella, joten menimme sinne taksilla. Ystävällisen taksikuskin viimeiset sanat olivat "Onnea". Erikoinen tapa toivottaa hyvää ruokahalua? ;)

Onnentoivotukset alkoivat tuntua tarpeellisilta, sillä henkilökunta tuntui olevan serbialaista. Kuitenkin vindaloo-annokset houkuttelivat sillä niiden äärimmäisestä tulisuudesta erikseen varoitettiin. Jospa kerrankin saisi reissussa maukasta ruokaa, haaveilin, ja vielä muutamasta ylimääräisestä varoituksesta huolimatta sellaisen tilasin. "Onnea", toivotti tarjoilija.

Vindaloon tullessa pöytää, tunsi jo tuoksusta että tällä kertaa ei olla säästelty mausteita. Ja mikä uskomattominta, ruoka oli oikeasti niin tulista ettei kaikkea kastiketta pystynyt syömään! Loistavaa, samaan ovat maailmalla intialaiset ravintolat pystyneet ainoastaan Tukholmassa (New Lilla India) ja Vilnassa (Sues Indian Raja), toki Suomessakin nepalilaisissa ravintoloissa vaikkei koskaan ensimmäisellä kerralla.

Koko henkilökunta ei ollutkaan paikallista; ruokailun lopuksi New Delhistä kotoisin oleva kokki tuli vielä vaihtamaan muutaman sanan kanssamme.

Belgradin yleisin olut, Jelen.

Intialaisen ruoan kanssa nautimme paikallista Jelen-lageria, jonka ainoaksi meriitiksi voisi lukea ettei se vie huomiota mausteiselta ruoalta vaan sopii siksi sen kanssa erinomaiseksi. Muutenhan se on sitä puhdasta lapin kultaa sen tuhannessa eri muodossa. Mutta kyllä Belgradista saa myös hyvää ja maukasta olutta. Useassa ravintoloissa olutvalikoima on melko edustava, pääpaino muutamassa belgialaisissa ja saksalaisessa olutherkussa yleisimpien bulkkituotteiden ohella. Ne ovat jo tuttuja, joten lähdimme etsimään rautatieaseman panimoravintolaa, Romantikaa.

Romantikan piti olla helposti löydettävissä mutta ei vain osunut silmäämme. Kyselimme vielä hotellimme respasta ja toinen heistä tunsi paikan. Ohjeiden mukaan menimme uudestaan samaa reittiä, ja löytyi se sitten - mistään ei tosin pystyisi arvaamaan sen olevan panimoravintola, nimikylttikin oli haalistunut jo vuosia sitten.

Sisällä huomasimme nopeasti olevamme oikeassa paikassa. Olutpannujen koristama kolmesalinen ruoka/olut -ravintola tuntui viihtyisältä jokapäiväisine vakiokävijöineen. Tupakoimattomien sali oli typötyhjä ja siksi kolkko. Kaikki olivat siistin pubimaisessa osassa. Tämän lisäksi ravintolassa oli vielä isompi ruokasali ja pieni terassi. Sitten asiaan, eli tilaamaan panimon omat oluet!

Panimoravintola Romantika näyttää ulkoapäin hieman nukkavierulta, mutta on sisältä oikein viihtyisä. Oikealla talon ainoa oma olut.

Panimoravintolan ainoa olut oli:

Romantika:
Makean maltaisa, maukas humalan ensipuraisu joka kuitenkin myöhemmin katoaa jättäen täyteläisen makean maltaan jälkimaun. Lämmetessään myös humala säilyy loppuun asti. Tasapainoinen, suodattamaton lager. 3,69/4.

Taksi on melko edullista ja busseissakin kertalippu maksaa vain 0,50-1 € riippuen siitä ostatko lipun kiskasta vai suoraan kuskilta. Taksien kanssa hinta on sovittava etukäteen tai ajettava mittari päällä, sillä huijaaminen on yleistä.

Mitä pidempään Belgradissa oli, sitä ikävämmältä tuntui palata kotiin. Kaupunki on oikein viihtyisä, tosin mukavalla säälläkin oli oma merkityksensä. Aurinko paistoi kaikkina päivinä ja lämpötila kohosi alkukesän (lauantaina ja sunnuntaina 16 asteeseen), lähtöpäivänä keskikesän lukemiin (maanantaina 25 astetta). Terassikeliä siis, paria viileämpää iltaa lukuunottamatta. Luontokin oli kauneimmillaan, ja kaupungin yleinen koristepuu, magnolia, oli parhaillaan kukassa.

Paitsi Naton pommittamat hallintorakennukset, muista nähtävyyksistä tärkeimmät ovat Marsalka Titon hauta (Bulevar Mira) ja Kalemegdanin linnoitus sekä linnan puisto. Läheltä Titon hautaa ajoimme taksilla, muttemme siellä kuitenkaan käväisseet. Sen sijaan Kalemegdanin linnoitus on pakko nähdä jo sen helpon saavutettavuutensa ansiosta. Linnakkeessa on myös sotamuseo ja vallihaudassa lukuisia ei aikakausien panssarivaunuja. Oma nähtävyytensä on myös Sava-joen, Tonavan sivujoen, varren ravintolalaivat. Niitä oltiin vasta avaamassa kesäsesonkia varten ja pystyi hyvin kuvittelemaan väenpaljouden terassilaivoilla hellepäivinä, viileämmän keitaan äärellä.

Kalemegdanin linnoitus, oikealla Sava-joen ravintolalaivoja.

Sunnuntaina oli ilmeisestikin Fudbalski Klub Partizan'n ottelu Stadionilla, faneja liikkui paljon ja stadikan ympärillä oli kymmeniä, ellei satoja mellakkapoliiseja varautumassa kilpailevien joukkueiden fanien erimielisyyksien ratkomiseen ei-hyväksyttävällä tavalla.

Bussiliikenne keskustan ja lentoaseman välillä oli lopetettu viime vuonna, ainakin näin meille kerrottiin JAT:n toimistossa. Joku paikallisliikenteen bussi kuitenkin kulkee tuota väliä, mutta hitaasti ja harvoin.

Belgradissa on paljon puistoja. Oikealla Partizanin matsiin varustautumista virkavallan taholta.

Lähdimme lentoasemalle sitten taksilla, ja ensitöikseni sovimme hinnasta huijauksen välttämiseksi. Vanhempi herrasmieskuski sanoi ajavansa mittari päällä, jonka sitten hyväksyimme ja kyytiin hyppäsimme. Lentokentän tiellä oli kuulemma ruuhkaa (mikä yllätys) joten hän kiertäisi hieman nopeampaa reittiä (niinkuin aina silloin kun mittari päällä ajetaan) ja ehkäpä siinä kilometri tai enintään pari tuli lisää. Mutta tämän taksin mittari tuntui olevan aika tuhdisti peukaloitu, sillä hinta olikin normaaliin verrattuna 3-4 kertainen! Eihän meillä ollut antaa käteisenä kuin runsaat puolet laskun summasta. Kuljettajalle sopi että kävisimme nostamassa loput lentoaseman automaatista. Tässä vaiheessa kuitenkin huijarin ja huijattavan roolit vaihtoivat osaansa ja niinpä jäi kuski turhaan odottelemaan loppurahojansa.

Terveisin Ylitappi Kauko ja Kati

PS. Kaikki matkan kuvat Belgrad -matkakuva-albumista!