Matkaraportit / Albania /

Albanian matka 27.2.-3.3.2011.

Intian ja Sri Lankan matkan jälkeen pakkaset kiristyivät jopa 25 asteeseen joten oli peräydyttävä takaisin etelään. Aikaa olisi vain vajaa viikko joten Euroopan ulkopuolelle ei kannattanut lähteä. Bulgarian pääkaupunki Sofia kiinnosti paljon, mutta huonojen aikataulujen ja etenkin lentojen hinnan takia korvaava kohde löytyi Albaniasta. Siispä Tiranaan!


Tiranan kaupunkikuvaa.

Malev tarjosi kohtuuhintaiset lennot kotikenttänsä, Budapestin, kautta. Sunnuntai-iltana lähtö Helsinki-Vantaalta, odotusta Budapestin kentällä 5 tuntia ja aamuyöllä saapuminen Tiranaan. Ilmoitin juuri ennen lähtöä sähköpostitse hotellille myöhäisestä saapumisesta, jotta eivät deletoisi varausta. Vastaus tulikin heti ja hyvällä englannin kielellä, tarjosivat noutoa kentältä. Sehän sopi kun ei bussit enää kulkeneet tuohon aikaan eikä tulisi taksienkaan kanssa ongelmia hotellin löytämisestä, vaan pääsisi suoraan petiin nukkumaan.

Budapestin lentokenttä ei ole mikään tilaihme. EU-lentojen alueella löytyi kuitenkin kiva pikku pubi, nimeltään Bill Bentley pub ja siellä sai lukea vanhoja kirjoja sekä nauttia virvokkeita. Olutlistalla oli tavanomaisten lagerien lisäksi vain saksalaista vehnäolutta, mutta päätin kokeilla uutta tuttavuutta, Sopronia. Tämä lienee jotain Heinekenin Unkarissa valmistamaa lageria. Varsin mitäänsanomattoman tavanomainen lagerhan se olikin, raikas, väritön ja sisälsi hieman humalaa. Annoin matkatunnelman kohottamiseksi sille arvosanaksi 1,4/4, mikä varmasti oli aivan liikaa.


Budapestin lentoaseman Soproni-lager.

Sitten Budapestin lentoaseman passintarkastusalueen ohitse Eu:n ulkopuolisten lentojen alueelle ja sieltä löytyi parin ravintolan lisäksi oluenystävää suuresti ilahduttava pubi Beers of the World! Hetken aikaa jo kuvittelin Budapestin nokittaneen Munchenin lentoaseman kakkoseksi, mutta riemuni oli ennenaikaista. Tämä olikin nimittäin tökerö harhautus ja mauton pila; olutlistalta löytyivät samat parin Euroopan maan lagerit ja vehnäolut kuin aiemmin käväisemässäni kirjapubissa.

Kuivin suin siis odottelemaan Malevin jatkolentoa, Bombardierin potkuriturbiinikonetta. Aikataulussa silläkin perille päästiin, yölennon tarjoiluna oli peräti sämpylä. Ja kuten hyvillä lentoyhtiöillä on tapana, vähintäänkin vaihtoehtona on ei lihaa sisältävä sämpylä. Malevilla sai valita kinkkusämpylän ja juustosämpylän väliltä.

Tiranan lentoasemalla oli hotellin pick up kuski valmiina ja perillä hotellissa oltiin 10 minuuttia koneen laskeutumisesta. Pieni huone, mutta keskustassa ja lämmittämätön, viileässä nukkuukin paremmin. Mutta ensimmäisenä yönä ei paljon aikaa jäänyt nukkumiselle, mikäli mieli aamupalalle säälliseen aikaan.


Pieniä kahviloita on joka puolella Tiranaa, puistoista katujen varsille. Isossa puistossa istutaan luonnonläheisesti pölkyillä.

Tirana vaikutti mukavalta kaupungilta. Vaikka kaupunki on pieni, asukasluku selvästi alle miljoonan, niin ruuhkat ovat ajoittain melkoisia. Isompia teitä ylittäessä saa olla tarkkana, eikä vihreänkään palaessa saa antaa otteen herpaantua. Jos jossain päin Eurooppaa liikennekäyttäytyminen on kurittomampaa kuin Suomessa tai Valko-Venäjällä, niin Albaniassa. Mutta liikenteen vastapainoksi on paljon puistoja, kaupungin etelälaidalla jopa useiden hehtaarien kokoinen Parku Kombetar jossa sijaitsee jopa tekojärvi. Ja puistoissa on pikkukahviloita paljon, ja heti auringon alkaessa paistaa terassit saman tien täyttyivät.

Kaupunkia ympäröivät korkeat mäet komistavat Tiranan horisonttia. Usein ne näkyivät melko himmeästi udun tai autereen läpi. Tiistaiaamun rankkasateet värjäsivät mäkien laet valkoisiksi ja tätä seurasi navakka tuuli ja niin kuiva sää, että mäet erottuivat horisontissa tumman kirkkaina.


Tirana-järven maisemia Isossa Puistossa (Parku Kombetar) ja keskustan halki virtaava Tirana-joki.

Iltapäivällä nälän tullessa tuli toinenkin ongelma: kaupungista tuntui kokonaan puuttuvan nepalilaiset ravintolat. Oli pakko laskea vaatimustaso ensin intialaiseen, sitten thaimaalaiseen, sitten kiinalaiseen, sitten eurooppalaiseen. Kyllähän Tiranassa ravintoloita löytyy jos pikaruokapaikat sellaisiksi laskee. Pizzaa kyllä saa, samoin sanduizeja ja crepeseitä. Muita ravintoloita ei juurikaan ole, joitakin yksittäisiä löytyy neljän tähden hotellien lähettyviltä.Noin 20 kilometrin tallustelun jälkeen löysin yhden ravintolan jossa oli jopa englanninkielinen menyy. Ainoa kasvisvaihtoehto oli pinaatticannelonit, mutta eteläeurooppalaisen hapatuksen syömiseen olinkin jo totuttautunut. Laskun maksamisesta jäi mieleen hauska dialogi tarjoilijan kanssa:

"I would like to pay, please"
"?????????????????????????"
"The bill, please"
"Birra?"
Näytän kansainvälistä ravintolalaskun käsimerkkiä
"Menyy???"
"No, no thank you... Cheq, please?"
"Mos cheqs, mos cheqs (tchekit eivät kelpaa). Leke? Leke?"
"Leke, yes!"


Tiranan yleisimmät oluet; Korca ja Tirana beer.

Hyvää olutta on Tiranassa vaikea löytää. Ensinnäkään panimoravintoloita ei ole. Hyvän valikoiman olutravintoloita on joitakia, mm. Chakesbeer ja Meduza (joka sattui löytymään hotellin naapurista!). Meduzassa oli noin 50 erilaista olutmerkkiä, tosin kaikki oluttyylit eivät olleet edustettuina. Useimmat joivat Paulaneria tai Guinnessia, itse päätin uhkarohkeana maistaa paikallista Korca zezeä. Paikalliset oluet tuodaan pöytään ilman lasia, niin tämäkin. Zeze on albaniaa ja tarkoittaa mustaa. Tämä oli tummanruskea, tsekkityyppinen lager, melko makea, maltainen, hedelmainen mutta humalaa niissa ei juuri ole. Ansaitseepa se kuitenkin 2,2 pistettä neljästä.

Toinen paikallinen suuri merkki on Tirana beer, joka on melkoisen tavanomainen vaalea lager, höystettynä hivenen runsaammalla aromihumalalla. Pisteitä liikeni 1,3/4. Myös Tirana beeristä oli tumma zeze-versio.

Olut ei kuitenkaan paljon maksa, useimmista paikoista sen saa alle eurolla, paremmissa paikoissa hinta nousee Suomen tasolle. Kaupoissa valikoima on melko runsas, keskittyen kuitenkin lagerihin.


Rruga Papa Gjon Pali II on Tiranan moderni pääkatu joka kulkee tärkeimpien nähtävyyksien ohi. Oikealla mm. vanha moskeija saa rinnalleen modernin TID-tornitalon.

Tiranan olemattoman huono ravintolatarjonta sai harkitsemaan lähtöä muualle, ettei sitä pica pizzaa tarvitsisi ihan joka päivä syödä. Pääkadulla kulki tiuhaan pakettiautoja ja busseja, joista etuovesta roikkuva rahastaja huusi "Durres!, Durres!, Durres!". Hyppäsin kyytiin, 0,80 € maksoi kyyti tuohon satamakaupunkiin. Bussi ajaa Tiranan rautatieasemalta Durresin rautatieasemalle ja matka kestää vain puolisen tuntia. Takaisin päätin tulla junalla, mutta muutama tunti oli aikaa kaupunkiin tutustua. Ne upeat hiekkarannat olivat jossain kauempana, mutta ihan viihtyisältä tämäkin kaupunki vaikutti. Jopa Guinnes-baari löytyi sataman läheltä. Nähtävyytenä oli joitakin raunioita sekä roomalaisaikainen amphiteatteri, jota paraikaa puhdistettiin yleisön nähtäväksi.

Ja lounaaksi sitten tonnikalapizzaa. Vannoin, etten enää ikinä söisi tämän matkan jälkeen vapaaehtoisesti pizzaa.


Durres. Vasemmalla rautatieasema ja oikealla roomalainen amphiteatteri.

Durresista lähdin takaisin Tiranaan junalla. Junia kulkee suuntaansa 6 kappaletta päivässä. Matka kestää aikataulun mukaan tasan tunnin, kun bussilla pääsee puolessa tunnissa. Mutta juna on sitten edullisempi, yhdensuuntainen matka maksoi vain 50 senttiä.

Jo Tiranan rautatieasemalla ihmettelin sitä, että huonokuntoiset ja ruostuneet junat on jätetty asemalle lahoamaan. Ilmeisesti raiteita on riittävästi (=muutama) että pari raidetta on voitu jättää junien hautausmaaksi, eipähän tarvitse viedä niitä kaatopaikalle. Myöhemmin minulle kuitenkin selvisi, että pääosa näistä junista on sittenkin ihan linjaliikenteessä. Albanian raideliikenteen taso ei häkellytä: junien lähes jokainen ikkuna on säpäleinä, seinät täynnä graffiteja, ovet ruostuneet niin etteivät pysy kiinni jne. Eikä ratakaan ole parhaassa mahdollisessa kunnossa, mittasin kännykän gps:llä junan huippunopeudeksi Tiranan ja Durresin välillä 59 km/h.

Vaikka kaupungit ovat kohtalaisen siistejä, niin junamatka viimeistään paljastaa tämän maan lohduttoman tilanteen. Kaupunkien laitamat tuntuvat olevan yhtä kaatopaikkaa ja maaseutujen hökkelitalot ja slummit muovijätteiden peitossa. Luonnontutkijan kannalta jäteongalmasta on myös hyötyä: esimerkiksi jokiuomien korkeimman vedenpinnan tason sai helposti arvioitua siitä, missä loppui yhtenäinen paksu muovi- ja jätekerros. Mutta vastaavaa jäteongelmaa en ole missään muussa Euroopan maassa nähnyt (tosin muutama maanosamme maa on vielä näkemättä).


Albanian junat ovat huonokuntoisia.

Tiranan keskusta tuntuu olevan suurten muutoksien kourissa. Suuria ja moderneja tornitaloja on noussut keskustaan, ja uusia rakennetaan lisää. Koko ydinkeskusta Scanderbergin aukion alueelta on yhtä kaivantoa. Pääasiallisemmat nähtävyydetkin, kuten vanha moskeija ja kellotorni olivat myllerryksen keskellä. Lisäksi alueella korjataan ja restauroidaan kansallisia maailmanperintökohteita. Täytynee tulla joskus uudestaan katsomaan kun työ alkaa olla valmis.

Paluuta edellisenä iltana oli aikaa kierrellä kaupunkia, eihän 3 päivän aikana tullutkaan katuja tallailtua kuin 50 km. Ison puiston (Parku Kombetar) luona keskustan eteläosissa oli kartan mukaan eläintarha ja kasvitieteellinen museo, joten suuntaisin sinne. Sisäänpääsymaksu eläintarhaan oli paikallisesti varsin paljon, 80 senttiä. Eipä siellä paljon nähtävää ollut, ahtaissa tiloissa koti- ja villieläimiä, jokunen strutsi ja pikkuinen karhulinna. Kasvitieteellinen puutarha ei tainnut edes olla auki yleisölle, eikä siellä paljon mitään ollutkaan.


Tiranan keskusta on aikamoisessa käymistilassa. Parhaillaan rakennetaan uutta ja uljasta TID-tornitaloa. Koko Scanderbergin aukio on revitty auki.


Kostriber i Zi.

Viimeisenä iltana oli ruoaksi - yllätys yllätys - pizzaa. Eettisen kuluttajan on usein vaikea valita lihaa sisältämätön pizza, kun listat ovat vain albaniaksi eikä tarjoilijat kovin monta englanninkielistä sanaa osaa, jos ensimmäistäkään. Mutta käsillä puhuminen on helppoa, ainakin niin kauan kunnes kädet ovat solmussa.

Ruokalistassa oli muutamia oluita, jopa vehnäolutta, mutta tunnetusti rohkeana miehenä päädyin vaihtoehtoon Kostriber i Zi, mikä oli ainoa tuntematon olutmerkki. Tarjoilija tuli vielä uudestaan tilaukseni jälkeen varmistamaan että haluanko juuri sitä olutta, kun muitakin vaihtoehtoja näytti listalla olevan. Pysyin lujana, se pelaa joka ei pelkää. Se kannatti, sillä matkan parhaimman oluen nautin tässä pizzeriassa. Kostriber I zi (i zi tarkoittaa myös mustaa) oli lähes musta, samettisen pehmeä, kevyesti suklainen ja salmiakkimainen, vahvasti paahtunut ja maltainen, keskiasteisesti humaloitu hieman makea lager eli koko matkan maukkain olut. Pisteitä tästä hyvästä 3,25/4.

Matka-ajankohdan sää oli sanalla sanoen vaihteleva. Välillä satoi vettä, välillä rankasti mutta useampana päivänä paistoi myös aurinko. Yölämpötila oli hieman plussan puolella ja päivälämpötilat parhaimmillaan lähes 15 asteessa. Normaalia kevätkeliä, leskenlehdet, kaunokaiset ja mukulaleinikit kukkivat.


Malevin Bombardier Tiranan lentoasemalla.

Paluumatka samaa reittiä kuin tullessakin, samoilla Malevin palveluilla. Eli ei valittamista. Kotiin oli kerrankin mukava palata, sillä se tietää hyvää ruokaa nepalilaisissa ravintoloissa. Ja kyllä viikon tauon jälkeen tulinen Paneer Sizzler maistuikin...

Terveisin Ylitappi Kauko

PS. Katso koko matkan valokuvat albumista Albania.